Uusi maaseutupolitiikan neuvosto asetettu

Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE) on asetettu maaliskuun alusta vuoden 2025 loppuun ulottuvalle toimikaudelle. Neuvoston tavoitteena on tukea valtioneuvostoa poikkihallinnollisissa ja strategisesti tärkeissä kansallisten maaseutupoliittisten kysymysten valmistelussa ja toimeenpanossa. Neuvosto linjaa kansallisen maaseutupolitiikan toteutusta ja sen kehittämistä valtioneuvoston sille asettamien tehtävien puitteissa.

Maaseutupolitiikan neuvoston puheenjohtajana toimii maaseutupolitiikasta vastaava maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Varapuheenjohtajana toimii aluepolitiikasta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Neuvoston kokoonpano heijastaa maaseutupolitiikan poikkihallinnollista luonnetta. Edustettuina ovat kansallisen maaseutupolitiikan kannalta keskeisiä toimijoita yhteiskunnan eri sektoreilta edustaen eri aluetasoilla tehtävää maaseudun kehittämistyötä.

Maaseutupolitiikan neuvostolle on asetettu kuusi tehtävää mukaan lukien maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2021-2027 toteuttaminen. Neuvoston johdolla tehtäviä toteutetaan sen asettaman sihteeristön ja työryhmien sekä valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden kautta. Tärkeä osa maaseutupolitiikan toimintaa on dialogi ja yhteistyö eri tahojen kanssa.

Lisätietoa

Satu Haapaniemi, ministeri Jari Lepän erityisavustaja, satu.haapaniemi@mmm.fi, p. 050 400 5193

Antonia Husberg, maaseutuylitarkastaja maa- ja metsätalousministeriö, antonia.husberg@mm.fi, p. 029 516 2033

Asettamispäätös liitteineen julkaistaan maa- ja metsätalousministeriön sivulla (mmm.fi/mane)