Työelämä monimuotoistuu – monikulttuurisuuden erikoistumiskoulutus vahvistaa asiantuntijuutta

Uutiset

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus vaikuttavat nykypäivän työyhteisöjen arkeen entistä enemmän. Työelämän monikielisyys ja -kulttuurisuus on yleistynyt, ja esimiehiltä vaaditaan uusia taitoja toimia aiempaa monimuotoisemmissa työyhteisöissä. Monikulttuurisen työn toimintaympäristön muuttuminen vaikuttaa myös maahanmuuton ja kotouttamisen parissa toimivien työkäytäntöihin.

– Monikulttuurisuus lisääntyy valtavasti, mutta alan asiantuntijuus ja osaaminen on hajanaista. Koulutus vahvisti asiantuntijaidentiteettiäni ja ymmärrystäni monikulttuurisuudesta kokonaisvaltaisemmin. Se tarjosi valmiuksia ottaa kantaa monikulttuurisuusteemoihin ja kehittää maahanmuuttajataustaisille suunnattuja palveluita, sanoo vuoden 2018 koulutukseen osallistunut kotoutumistyön palvelujohtaja Mikko Ylisuvanto SOS-Lapsikylästä.

Turun yliopistot ja DIAK järjestävät yhteistyössä monialaisen erikoistumiskoulutuksen monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden parissa julkishallinnossa, kolmannella sektorilla ja yrityksissä työskenteleville. Toista kertaa järjestettävä koulutus alkaa tammikuussa 2020. Monimuoto-opetuksena toteuttava koulutus on laajuudeltaan 40 opintopistettä.

Monikulttuurisuuden asiantuntijan erikoistumiskoulutus

Koulutuksessa perehdytään muun muassa monikulttuurisessa työyhteisössä tarvittavien valmiuksien syventämiseen, kotoutumista edistävien palveluiden suunnitteluun, kulttuuritietoisiin työkäytäntöihin, monikieliseen viestintään ja monikulttuuristen työyhteisöjen johtamiseen ja kehittämiseen.
Koulutus on suunnattu kaikille monimuotoisuudesta ja monikulttuurisista työympäristöistä kiinnostuneille.

– Kyseessä on korkeakoulutasoinen erikoistumiskoulutus, jossa osallistuja voi kehittää osaamistaan ja syventää tietojaan tutkitun tiedon ja vertaisoppimisen kautta, sanoo koulutuksen koordinaattori Kia Lundqvist.

- Kulutus tarjoaa oppimisympäristön, jossa opiskelijat ja kouluttajat pääsevät yhdessä kriittisesti tarkastelemaan ja kehittämään globaalin moninaisuuden asiantuntemusta, sanoo yliopettaja Marja Katisko Diakista.

Monikulttuurisuuden asiantuntijan erikoistumiskoulutus alkaa 22.1.2019 ja päättyy kesäkuussa 2021. Hakuaika koulutukseen on 2.9.–1.11.2019. Opinnot koostuvat lähiopetusjaksoista, verkko-opinnoista, vertaisryhmätyöskentelystä, itsenäistä etätyöskentelystä sekä työpaikalla toteutettavasta kehittämistehtävästä.

Koulutusta koordinoivat ja toteuttavat Diak ja Turun yliopisto yhteistyössä. Koulutus järjestetään pääsääntöisesti Helsingissä, mutta siihen on mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä mistä tahansa.

Lisätietoja koulutuksesta http://www.utu.fi/monierko tai Kia Lunqvist 0400 156 137 tai kia.lundqvist@utu.fi

  • Kia
    Lundqvist, Kia

    Suunnittelija, Turun yliopiston Brahea-keskus

    kia.lundqvist@utu.fi 0400 156 137

    Maahanmuutto- ja kotouttamistyön sekä sosiaalialan ammattihenkilökunnan osaamisen kehittäminen täydennyskoulutuksen ja työnohjauksen kautta ovat Kian osaamisalueita.

  • Heidi
    Valtari, Heidi

    Erityisasiantuntija, Osaaminen ja työllisyys -verkosto (OTE) / Turun yliopiston Brahea-keskus

    etunimi.sukunimi@utu.fi +358 (0)40 048 7160

    Maaseudun ja saariston kehittäminen, maaseutu- ja ruokayrittäjyys, maaseudun työvoima- ja osaamiskysymykset, lähiruoka.