Suomen ympäristökeskus kehittää palveluiden saavutettavuuden seurantaa

Suomen ympäristökeskus (Syke) on käynnistänyt Palveluiden saavutettavuuden seurannan kehittämishankkeen (PALSA). Hankkeessa keskitytään asiointipalveluiden saatavuuteen palveluiden sijoittumisen ja niiden maantieteellisen saavutettavuuden näkökulmasta.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tietopohjaa julkisesti merkittävien palveluiden saavutettavuudesta koko Suomen alueelta ja suunnitella palveluiden saavutettavuutta kuvaavien tilastojen päivitysprosessi. Keskeiset tilastot viedään Elinympäristön tietopalvelu Liiteriin. Kaksivuotinen hanke toteutetaan Suomen ympäristökeskuksessa vuosina 2023-2024. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Syken mukaan palveluiden maantieteellisestä saavutettavuudesta on olemassa tietoa eri lähteistä, mutta matka-aikoihin pohjautuvia eri kulkumuodot kattavia seuranta-aineistoja julkisten palveluiden maantieteellisestä saavutettavuudesta ei tällä hetkellä ole olemassa koko valtakunnan alueelta. 

Palveluiden saavutettavuus on avainasemassa maaseutu- ja saaristoalueiden elinvoiman vahvistamisessa. Hankkeessa tuotettu tieto luo sekä uusia mahdollisuuksia tarkastella arjen toimivuuden kannalta tärkeiden palveluiden sijoittumista näillä alueilla että luo työkaluja palveluiden saavutettavuuden kehittämiseen kaikkialla Suomessa.

Hankkeessa määritellään ja valitaan analysoitavat palvelut, määritellään tuotettavat tilastot ja tarkastetaan lähtöaineistojen laatu. Palveluiden valinnassa priorisoidaan niitä tärkeiksi tunnistettuja palveluita, joista on saatavilla kattavat, ajan yli päivittyvät sijaintitiedot. Menetelmäkehityksessä kiinnitetään huomiota harvaan asuttujen alueiden ja saariston erityispiirteisiin. Analyysit toteutetaan avoimen lähdekoodin työkaluja hyödyntäen. Hankkeessa kehitetty analyysiprosessi ja keskeiset havainnot palveluiden alueellisesta saavutettavuudesta kuvataan loppuraportissa, joka valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.

Hankkeen tiedot ovat luettavissa Syken sivuilta.

Lisätiedot