Politiikkasuositus 3/2026: MaaseutuPaVe - Palveluverkkomuutokset ja yhteisötalouden rooli maaseutualueilla

Tutkimuksen toteutusta ovat ohjanneet seuraavat kysymykset:

• Millainen on julkisen palveluverkon – erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen, pelastuspalvelujen sekä kouluverkon – nykytila ja tulevaisuuden kehitys maaseutualueilla?
• Mikä on yhteisöllisen palvelutuotannon rooli ja mitkä ovat sen toimintaedellytykset osana palveluverkkoa?
• Miten palveluverkon muutokset vaikuttavat ihmisten arjen hyvinvointiin maaseutualueilla?
• Millaisia politiikkatarpeita liittyy julkisen palvelulupauksen ja yhteisötalouden kehittämiseen?

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa kokonaiskuva maaseudun palveluverkon rakenteesta, palveluaukoista ja niiden kerrannaisvaikutuksista sekä tunnistaa keskeiset kehittämistarpeet. Samalla tutkimus syventää ymmärrystä yhteisötalouden roolista julkisten ja yksityisten palvelujen täydentäjänä ja paikkaajana sekä sen merkityksestä maaseudun paikkaperustaisessa kehittämisessä.

Politiikkasuositukset koskien hyvinvointialueita ja kuntia

1. Kestävän hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistettava hyvinvointialueiden ja kuntien palveluverkkojen kehittämisessä

Hyvinvointialueiden ja kuntien (erityisesti kouluverkko) palveluverkkojen kehittämistä ohjaavat tällä hetkellä voimakkaasti mittakaavaetuja korostavat taloudelliset reunaehdot. Tarkastelu on kapea-alainen ja keskittyy lähinnä lyhyen aikavälin kustannuksiin ja säästöihin, ratkaisujen laajempien kustannus- ja hyvinvointivaikutusten jäädessä toissijaisiksi.

• Palveluverkkosuunnittelussa on vahvistettava kestävän hyvinvoinnin kokonaisvaltaista näkökulmaa. Taloudellisten tavoitteiden rinnalla tulee systemaattisesti arvioida päätösten sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset sekä niiden keskinäiset kytkennät. Tämä sisältää myös vaikutukset arjen sujuvuuteen ja palvelujen saavutettavuuteen keskuspaikoista etäämmillä alueilla.
• Päätöksenteossa tulee siirtyä lyhyen aikavälin kustannusoptimoinnista kohti pitkäjänteistä hyvinvointivaikutusten arviointia, joka ylittää valtuustokausien rajat. Arvioinnissa tulee painottaa erityisesti alueellista yhdenvertaisuutta, arjen sujuvuutta ja elinympäristön kestävyyttä.
• Palvelulupausta tulee kehittää dynaamisena ja päivittyvänä kokonaisuutena, joka perustuu paikalliseen tarve- ja riskiarviointiin sekä huomioi alueelliset erityispiirteet ja monipaikkaisuuden, erityisesti alueilla, joilla vapaa-ajan asuminen on merkittävää.
• Luottamuksen ja osallisuuden kehittyminen yhteiskunnassa tulee integroida osaksi hyvinvointialueiden ja kuntien palvelutoiminnan vaikuttavuuden arviointia ja palveluverkon kehittämistä.

2. Palvelujen saavutettavuus turvattava digitaalisin ja fyysisin ratkaisuin

Toimiva palveluverkko edellyttää fyysisten ja digitaalisten palvelujen tarkoituksenmukaista työnjakoa ja saumatonta yhteensovittamista. Molempia asiointikanavia on kehitettävä rinnakkain, jotta palvelut ovat aidosti kaikkien asukkaiden saavutettavissa asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta.

• Digipalvelujen saavutettavuuden varmistaminen edellyttää panostuksia toimiviin tietoliikenneyhteyksiin, asianmukaisiin laitteisiin sekä käyttäjäystävällisiin palveluihin. Lisäksi on turvattava riittävä digituki sekä vaihtoehtoiset asiointitavat niille, joille digitaalinen asiointi ei ole mahdollista.
  • Digitukea tulee tarjota myös kotiin tuotavina palveluina, esimerkiksi kotihoidon palveluihin yhdistettynä.
  • Vahva tunnistautuminen vaatimukset eivät saa muodostaa estettä palvelujen käytölle.
  • Jokaisessa kunnassa tulee olla asiointipiste, josta saa digitukea ja pääsyn tarvittaviin laitteisiin
• Liikkumisen ratkaisuja on kehitettävä kuntien, elinvoimakeskusten ja hyvinvointialueiden yhteistyönä palveluihin pääsyn turvaamiseksi erityisesti harvaan asutuilla alueilla.
  • Kutsu- ja asiointiliikennettä tulee vahvistaa ja kehittää käyttäjälähtöisesti.
  • Koulukuljetusten hyödyntämistä tulee laajentaa muiden asukkaiden käyttöön silloin, kun se on tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta.

3. Maaseutuvaikutusten arviointia (MVA) vahvistettava palveluverkkopäätöksissä

Maaseutuvaikutusten arviointi (MVA) on keskeinen väline hyvinvointialueiden ja kuntien päätöksenteossa. Sen avulla voidaan varmistaa, että alueelliset erityispiirteet ja päätösten vaikutukset maaseutualueiden asukkaiden arjessa tulevat tunnistetuiksi ja huomioon otetuiksi.

• Maaseutuvaikutusten arviointi tulee ottaa velvoittavaksi osaksi merkittäviä palveluverkkopäätöksiä, kuten palvelujen keskittämistä, lakkauttamista tai uusien palvelumallien käyttöönottoa, jotta alueelliset vaikutukset tunnistetaan ennakoivasti ja systemaattisesti.
• Vaikutusten arvioinnissa on taloudellisten näkökulmien ohella tarkasteltava kattavasti myös sosiaalisia, alueellisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. Erityistä huomiota tulee kiinnittää palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen, arjen sujuvuuteen sekä elinvoimaisuuden säilymiseen erilaisilla alueilla.
• Arvioinnin tulee olla aidosti päätöksentekoa ohjaavaa. Se tulee kytkeä valmistelun varhaisiin vaiheisiin, tuloksia tulee hyödyntää erilaisia vaihtoehtoja punnittaessa ja tunnistettujen negatiivisten vaikutuksen lieventäminen huomioitava jo suunnitteluvaiheessa.

Tietoa maaseutuvaikutusten arvioinnista: Maaseutupolitiikka.fi | Maaseutuvaikutusten arviointi (MVA)

4. Osallisuusrakenteita ja -käytäntöjä kehitettävä

Hyvinvointialueiden ja kuntien osallisuustyötä on vahvistettava, jotta asukkaiden näkemykset ja paikallinen tieto kytkeytyvät nykyistä tiiviimmin päätöksentekoon ja palvelujen kehittämiseen.

• Osallisuustyötä tulee kehittää laaja-alaisena ja poikkisektorisena kokonaisuutena, joka ylittää hallinnolliset rajat ja integroituu osaksi kaikkea toimintaa.
• Osallisuuden lähtökohdaksi on otettava ihmisten arki ja paikallinen elinympäristö. Osallistumisen tapojen tulee olla saavutettavia ja monimuotoisia, jotta ne tukevat eri väestöryhmien ja erilaisilla alueilla asuvien ihmisten tosiasiallisia vaikuttamismahdollisuuksia.
• Jotta erilaisten alueiden ja väestöryhmien tilanteet, tarpeet ja kokemukset tunnistetaan nykyistä paremmin, tulee niin päätöksenteossa kuin arjen toiminnan kehittämisessä tilastollisen tiedon rinnalla hyödyntää systemaattisesti laadullista paikallis- ja yhteisölähtöistä tietoa.

• Nykyisten lakisääteisten vaikuttamistoimielinten rinnalle tulee kehittää rakenteita, jotka vahvistavat alueellista edustavuutta. Eri alueiden tasapainoisen osallistumisen varmistamiseksi päätöksenteossa suositellaan hyvinvointialueille ja erityisesti maantieteellisesti laajoihin liitoskuntiin alueneuvostojen tai muiden alueellista edustavuutta vahvistavien rakenteiden käyttöönottoa.

Osallisuusrakenteiden ja -käytäntöjen kehittäminen vahvistaa päätöksenteon tietopohjaa, lisää luottamusta ja tukee palvelujen parempaa kohdentumista eri alueiden tarpeisiin. Hyvinvointialueiden ja kuntien osallisuustyön rooli tulee ymmärtää osana demokraattisen järjestelmän toimintaa sekä kansalaisten ja julkisen vallan välistä yhteyttä.

5. Kunta–hyvinvointialue -yhteistyötä vahvistettava

Kuntien ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä on vahvistettava palvelujen toimivuuden ja asukkaiden arjen sujuvuuden turvaamiseksi. Yhteistyön kehittämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota yhdyspintoihin, joissa vastuut ja tehtävät limittyvät, kuten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä sekä arjen palveluketjuissa.

Yhdyspintatyötä tulee kehittää suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti erityisesti seuraavilla osa-alueilla:

• järjestöavustusten ja järjestöyhteistyön yhteensovittaminen
• tilojen ja kiinteistöjen tarkoituksenmukainen yhteiskäyttö
• osallisuustyön yhteisten toimintamallien kehittäminen
• tiedonvaihdon ja yhteisten tavoitteiden vahvistaminen

Yhteistyölle tulee luoda selkeät rakenteet, vastuunjaot ja toimintamallit, jotka tukevat sujuvaa arjen yhteistyötä ja ehkäisevät päällekkäisyyksiä.

Yhteistyön tavoitteena on varmistaa palvelujen saumaton kokonaisuus, parantaa niiden saavutettavuutta, vahvistaa paikallista hyvinvointia sekä turvata resurssien tehokas ja vaikuttava käyttö.

6. Kyläturvallisuustoiminta kytkettävä osaksi kokonaisturvallisuutta

Kyläturvallisuustoiminta tulee tunnistaa keskeisenä turvallisuustyön osana, jonka merkitys korostuu erityisesti haja-asutusalueilla sekä häiriö- ja poikkeustilanteisiin varautumisessa.

• Kyläturvallisuustoiminta tulee kytkeä nykyistä vahvemmin osaksi kuntien ja hyvinvointialueiden kokonaisturvallisuutta ja integroida osaksi alueelliseen turvallisuussuunnitteluun ja -yhteistyöhön.
• Paikallisyhteisöjen, järjestöjen ja viranomaisten välistä yhteistyötä tulee vahvistaa ja systematisoida, jotta paikallinen osaaminen, verkostot ja resurssit voidaan hyödyntää täysimääräisesti.
• Kyläturvallisuustoimintaa tulee tukea tarjoamalla ohjausta, koulutusta ja selkeitä toimintamalleja, jotka kytkevät paikalliset toimijat osaksi laajempaa turvallisuusverkostoa. Tässä työssä voidaan hyödyntää kansallisesti kehitettyä Kylävara - yhteisöllisen varautumisen mallia.

Kyläturvallisuuden vahvistaminen lisää asukkaiden turvallisuuden tunnetta, parantaa yhteisöjen varautumiskykyä ja täydentää viranomaislähtöistä turvallisuustyötä osana kokonaisturvallisuutta.

Politiikkasuositukset koskien yhteisöllistä palvelutoimintaa

Yhteisöllinen palvelutoiminta (yhteisötalous) muodostaa monimuotoisen ja paikallisesti juurtuneen kokonaisuuden, joka täydentää julkisia ja markkinaehtoisia palveluja sekä vahvistaa yhteisöjen elinvoimaa.

7. Yhteisöllisen palvelutoiminnan erityisluonne tunnistettava

• Yhteisöllinen palvelutoiminta tulee ymmärtää laaja-alaisena kokonaisuutena, joka kattaa erilaiset yhteisölähtöiset toimijat ja toimintamuodot (ml. yhdistykset, neljäs sektori, osuuskunnat ja osakeyhtiöt) ja ulottuu yhteiskunnallista yritystoimintaa laajemmalle.
• Kehittämisen tueksi tarvitaan ajantasaista ja systemaattista tietoa yhteisöllisen palvelutoiminnan laajuudesta, monimuotoisuudesta, vahvuuksista ja haasteista. Tiedon tuottamisessa tulee tehdä tiivistä yhteistyötä alueellisten verkostojen, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa sekä osallistaa siihen laajasti toimijoita yhteiskunnan eri sektoreilta.
• Yhteisöllisen palvelutoiminnan erityisluonne tulee huomioida hankinnoissa ja rahoitusmalleissa. Tämä edellyttää yhteisötalouden toimintalogiikkaa ja vaikuttavuutta koskevan tiedon systemaattista hyödyntämistä sekä hankintakäytäntöjen kehittämistä.
• Yhdistysten roolia suhteessa palveluntuotantoon tulee selkiyttää. Hyvinvointialueiden kilpailutuksissa tulee tunnistaa yhdistystoiminnan yleishyödyllinen luonne ja erottaa se selkeästi voittoa tavoittelevasta yritystoiminnasta.
• Yhteiskunnallisten yritysten erityisluonne tulee huomioida lainsäädännössä nykyistä selkeämmin. Sääntelyn tulee tunnistaa niiden yhteiskunnallinen tavoite ja vaikutukset esimerkiksi verotuksessa, rahoitusmalleissa ja julkisissa hankinoissa. Tässä voidaan hyödyntää kansainvälisiä esimerkkejä, kuten Skotlannin mallia.

8. Yhteisötalouden toimintaedellytykset ja resurssit turvattava

• Kansalaisjärjestöjen julkisia ja markkinaehtoisia palveluja täydentävä toiminta sekä niiden perustehtävät tulee turvata riittävillä ja ennakoitavilla rahoitus- ja avustuskäytännöillä.
• Kuntien ja hyvinvointialueiden vajaakäyttöön jääviä kiinteistöjä tulee tarjota yhteisötalouden toimijoiden käyttöön esimerkiksi luovutusperiaatteella tai kohtuuhintaisin ehdoin. Samalla tulee edistää monipalvelukeskusten ja yhteisöllisten tilaratkaisujen kehittämistä.
• Yhteisötalouden kansallisia rakenteita kehitettäessä tulee varmistaa, että poikkihallinnollisessa toimielimessä ja sitä tukevassa osaamiskeskuksessa on edustettuna myös maaseudun yhteisötalouden asiantuntemus.
• Osaamiskeskustoimintaa tulee kehittää siten, että se kattaa työllisyysnäkökulman lisäksi vahvemmin myös aluekehityksen, paikallistalouden ja yhteisölähtöisen palvelutuotannon kysymykset.

9. Yhteistyötä ja toimintamalleja hyvinvoinnin edistämisessä on vahvistettava

• Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijakenttä tulee tunnistaa nykyistä laajemmin. Yhteistyörakenteisiin tulee ottaa mukaan monipuolisesti eri alojen järjestöjä, ei ainoastaan sote-toimijoita.
• Hyte-toiminnan kehittämisen lähtökohdaksi tulee ottaa ihmisten ja yhteisöjen tarpeet sekä paikalliset elinympäristöt organisaatiolähtöisyyden sijaan. Tämä parantaa toiminnan relevanssia ja vaikuttavuutta.