OTE-verkoston lausunto korkeakoululain uudistamisesta

Lausunto

Lakimuutokset antaisivat nykyistä paremmat mahdollisuudet paikallisten osaamistarpeiden korjaamiseen.

OTE-verkosto näkee lakiuudistuksen tuovan uusia mahdollisuuksia maaseudun osaamistarpeiden nopeampaan ja osuvampaan korjaamiseen. Lakimuutoksen voidaan nähdä parantavan myös maaseudulla asuvien maahanmuuttajien asemaa, kun tutkinnon ulkopuolisiin korkeakouluopintoihin pääsystä tehdään tasavertaisemmin mahdollista EU, ETA ja kolmansien maiden kansalaisille.

Suomalaisten oppimistuloksille on mitattu kansainvälisesti korkeat PIAAC-tulokset. Maaseutukatsauksen 2017 mukaan tuloksissa on kuitenkin merkittäviä alueellisia eroja. Vaikein tilanne kohdistuu erityisesti maaseudulla asuviin miehiin, jotka ovat maaseutukatsauksen 2017 mukaan kaikkein heikoimmassa tilanteessa. Lakiuudistus parantaa yhdenvertaisuutta tilauskoulutusten osalta, ja mahdollistaisi myös tähän ongelmaan paremman vastaamisen tulevaisuudessa.

Lakiuudistus on osa korkeakoulupolitiikan visio 2030 -visiolinjausten toteuttamista. Vision tavoitteena on tulevaisuudessa hyödyntää entistä laajemmin digitaalisia menetelmiä myös elinikäisen oppimisen edistämiseksi. Kuitenkin ilman toimivia verkkoja ei saada aikaan digitaalisten elinikäisen oppimisen menetelmien jalkautumista maaseudulla. Heikosti toimivat yhteydet voivat tulevaisuudessa muodostua yhä suuremmaksi pullonkaulaksi osaamisen uudistamiselle maaseudulla.

Lue koko lausunto: Lausunto luonnoksesta HE eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta MANE OTE-verkosto (pdf) (426.6 KB)

  • Koski, Eero

    Erityisasiantuntija, maaseutupolitiikan Osaaminen- ja työllisyys OTE -verkosto / opetus- ja kulttuuriministeriö

    Phone number: 050 3585 493
  • Rutanen, Juha

    Erityisasiantuntija, Osaaminen ja työllisyys -verkosto (OTE) / Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti

    Phone number: +358 (0)40 573 7568

    Luontoyrittäjyys, Green Care, luonnontuoteala ja luonnonvarat.