Lausunto: Koulutustoimikuntajärjestelmän kehittäminen osaamisen ennakointifoorumiksi

Lausunto

Koulutustoimikuntajärjestlemän ohjeusryhmä on antanut ehdotuksen koulutustoimikuntajärjestelmän kehittämisestä osaamisen ennakointifoorumiksi. Tämä on maaseudun elinkeinot ja osaaminen -verkoston lausunto, joka koskee ehdotusta sekä siihen kytkeytyviä ehdotuksia.

Maaseutu on tärkeää yritystoiminnan aluetta. Yrityksistä kaksi viidesosaa sijaitsee maaseutu-alueilla ja tilastojen perusteella yrittäjyys on erityisesti maaseudulle ominainen tapa elättää itsensä. Asukasta kohden liikeyritysten toimipaikkoja on maaseutualueilla keskimäärin enemmän kuin kaupungeissa, mutta yritystoiminta on kaupunkeihin verrattuna pienimuotoisempaa.

Edellytys olemassa olevan yrityskannan säilymiselle sekä uuden yritystoiminnan syntymiselle ja kasvulle on yrittäjyyttä tukeva toimintaympäristö sekä työ-, elinkeino- ja koulutuspolitiikka. Kasvua ja uusia työpaikkoja saadaan aikaan elinkeinorakennetta uudistamalla ja monipuolistamalla sekä parantamalla yritysten ja yrittäjyyden toimintaedellytyksiä. Edellä mainitussa koulutusjärjestelmällä on merkittävä rooli.

Huomioita lausunnosta

  • Ehdotus koulutustoimikuntajärjestelmän kehittämisestä osaamisen ennakointifoorumiksi ja ennakointiryhmiksi vaikuttaa luontevalta
  • Verkosto ehdottaa, että elintarvikealan vahvempaa kytkeytymistä raaka-ainetuotantoon harkita

Lue lausunto kokonaisuudessaan alta:

  • Rutanen, Juha

    Erityisasiantuntija, Osaaminen ja työllisyys -verkosto (OTE) / Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti

    Phone number: +358 (0)40 573 7568

    Luontoyrittäjyys, Green Care, luonnontuoteala ja luonnonvarat.

  • Valtari, Heidi

    Erityisasiantuntija, Osaaminen ja työllisyys -verkosto (OTE) / Turun yliopiston Brahea-keskus

    Email address: etunimi.sukunimi@utu.fi
    Phone number: +358 (0)40 048 7160

    Maaseudun ja saariston kehittäminen, maaseutu- ja ruokayrittäjyys, maaseudun työvoima- ja osaamiskysymykset, lähiruoka.