Hajarakentamisen vaikutuksia liikkumiskustannuksiin selvitetty

Uutiset

Kun palvelupisteiden määrä vähenee, etäisyydet niihin kasvavat ja siten ihmisten liikkuminen lisääntyy. Liikennesektori onkin yksi keskeisimmistä ”maksumiehistä” palvelurakenteen muuttuessa. Selvitys analysoi, millaiseksi maksu muodostuu.

Kurikan ja Kauhajoen hajarakentamisselvitys 2030

Selvitys hajarakentamisen vaikutuksista liikkumiskustannuksiin

Etelä-Pohjanmaan ELY julkaisi vuonna 2016 selvitystyön siitä, miten maaseudun hajarakentaminen vaikuttaa erilaisiin liikkumiskustannuksiin. Tutkimusalueina olivat Kurikan ja Kauhajoen kaupungit Etelä-Pohjanmaalla.

Raportissa vertailtiin kahta erilaista tilannetta asuinrakentamisen kohdistumisen suhteen:

  • Malttimallissa uudisrakentaminen oli tiivistä ja kohdistui asemakaava-alueelle.
  • Hajamallissa suurin osa uudisrakentamisesta kohdistui kaupungin lievealueelle tai haja-asutusalueelle.

Tarkasteltuja elementtejä olivat hajarakentamisen vaikutukset

  • liikennejärjestelmään
  • kunnan kuljetuskustannuksiin
  • kotitalouksien liikkumiskustannuksiin
  • liikenneturvallisuuteen ja
  • joukkoliikenteen järjestämismahdollisuuksiin.

Selvitystyö antaa arvokasta taustatietoa mm. tuleville kunnallisille luottamushenkilöille, onhan kaavoittaminen tulevien uusien kuntien keskeisimpiä tehtäviä. Asutuksen ja muun rakentamisen sijoittuminen on liikkumiskustannusten lisäksi vetovoima- ja arvokysymys.

Raportti on vapaasti ladattavissa ja luettavissa osoitteessa http://www.doria.fi/handle/10024/125822