Marjoista jalostukseen

Pohjois-Savo tunnetaan maidosta ja marjoistaan. Retkellä tutustuttiin Maitomaan, Pakkasmarjan, Marjaosaamiskeskuksen ja hyvinvointikeskus Vanhamäen erikoisosaamiseen.

Maitotuotteiden vientimaat tuplaantuneet

Maitomaa on jalostanut pohjoissavolaista maitoa vuodesta 1915. Maidon lisäksi tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa voi ja uutuutena palautusjuomat. Niitä viedään myös maailmalle. Lidlin perusmaidot Pohjolan Meijeri -tuotemerkin alla ovat lähtöisin Maitomaalta Suonenjoelta.

- Olemme tuplanneet vientimaiden määrän viimeisen vuoden aikana. Viemme yli 25 maahaan ja yhtenä vientituotteena ovat palautusjuomat, joiden suosio näyttää kasvavan, toimitusjohtaja Mikko Sairanen kertoo.

Vanhamäki – luomun ja toiminnan keskus

Vanhamäen hyvinvointikeskus tarjoaa liikuntapalveluita, juhla- ja pitopalveluita sekä tallitoimintaa ja luomumyymäläkin löytyy. Toiminta on suunnattu erityisesti lapsille ja lapsiperheille. Toiminnan taustalla Vanhamäki Säätiö, joka on peruja MLL:n Pohjois-Savon piiristä, joka aloitti leiri- ja työpajatoiminnan vanhoissa kunnalliskodin tiloissa.

-Vanhamäen työhön ovat aina kuuluneet monikulttuurisuus, erilaiset kuntouttavat työtoiminnan muodot ja vapaaehtoistoiminta, kertoo toiminnanjohtaja Sari Granander.

Vanhamäellä kasvatetaan myös luomua paitsi omiin tarpeisiin myös myyntiin.

-Luomumyymälässä myydään meidän omalta tilalta valmistettuja tuotteita. Lisäksi lounaalla tarjoamamme salaatit ovat oman tilan luomua. Meillä on myös luomukauppa verkossa, Granander sanoo.

Ainutlaatuista marjaosaamista Suonenjoella

Marjantuotannossa Suonenjoen seutua voidaan kutsua Suomen marja-alueeksi. Maan mansikoista 25% tulee alueelta ja Suonenjoelta 10%. Alueella on pitkät perinteet marjaosaamisessa ja taitavia marjanviljelijöitä. Pakkasmarja jalostaa mansikoiden lisäksi, vadelmia, mustikoita ja herukoita.

- 90% tuotteistamme on kotimaisia. Kotimaisia marjoja tarvitaan lisää, jotta pystytään kehittämään aivan uusia innovatiivisia marjatuotteita jopa vientiin. Siihen on tarkoitus paneutua ensi talvena, kertoo Terhi Janatuinen, Pakkasmarja Oy:stä.

Marjaosaamista tukee Suonenjoella sijaitseva Marjaosaamiskeskus. Maaseutuparlamentin retken kohteena ollut Marjaosaamiskeskuksen koetila on perustettu vuonna 2012. Tilalla tutkitaan paitsi mansikoita myös vadelmia ja herukoita. Koetilalla on käynnissä useita tutkimuksia yhtä aikaa. Ne keskittyvät erityisesti marjanviljelyn kasvatusmenetelmiin: kuinka saada mahdollisimman hyvä sato pelloilta.

-Meillä tutkitaan esimerkiksi härmän, eli mansikkaa vaivaavan sienitaudin, torjuntaa. Luken kanssa tutkitaan yhdessä punamädän torjuntaa, joka on yleinen mansikalla. Lisäksi meillä on meneillään esimerkiksi kasvavassa suosiossa olevan pensasmustikan kasvatukseen liittyvä koe ja tutkimme, mitkä lajikkeet menestyvät parhaiten, kertoo Raija Kumpula, Marjaosaamiskeskuksen johtaja.

Hannakaisa Markkanen toimii tiedottajana Highway Savo -viestintähankkeessa.