Politiikkasuositus 1/2026: Maaseudun arkea koskevien huolten kuuntelua ja hälventämistä - HUOMA-hankkeen toimintasuositukset

Tavoitteena oli tuoda esiin maaseudun asukkaiden arkista elämää eri näkökulmista. Hankkeessa nostettiin esiin maaseutuympäristön turvaa tuoviksi koettuja piirteitä, mutta erityisesti haluttiin tuoda kuuluville asukkaiden sujuvaan ja mielekkääseen arkeen vaikuttavia ongelmia.

Hankkeen aineistoista ensimmäinen sisälsi pienituloiseksi identifioituvien työssäkäyvien henkilöiden vapaamuotoisia kirjoituksia sekä haastatteluja, joita oli kerätty osana toista hanketta[1]. Aineisto kuvasi eri puolilla Suomea, erilaisilla alueilla asuvien tilanteita, mutta HUOMA-hanketta varten aineistosta erotettiin erilaisilla maaseutualueilla asuvat vastaajat (n=60). Kiinnostus oli ennen kaikkea sen ilmiön seurauksissa, jossa henkilö ei (ainakin osittaisesta) työssäkäynnistään huolimatta pysty ansaitsemaan työllään riittäväksi katsomiaan tuloja (eli henkilöt ovat työssäkäyvien köyhyyden riskiryhmää).

Toisena aineistona oli arjen turvallisuutta koskevia vapaamuotoisia kirjoituksia (n=137). Eri puolella Suomea asuvat eri-ikäiset vastaajat kirjoittivat huolista ja myös iloista, joita maaseudulla asuessa on kohdannut tai saattaa kohdata. Yhtenä keskeisenä huolena esille nousivat terveyteen ja terveyspalveluiden saavuttavuuteen sairastuessa tai ikääntyessä liittyvät kysymykset.

Lisäksi kerättiin maaseudulla asuvien naisten kirjoituksia perheellistymiseen liittyvistä turvallisuuden ja turvattomuuden kokemuksista sekä muista tunteista. Kirjoituksia, joissa käsiteltiin esimerkiksi neuvolapalveluja ja synnyttämistä, kuten matkasynnytystä, kertyi yhteensä 23. Tästä aineistosta kirjoittaminen on vielä kesken, mutta keskeiset löydökset sisältyvät politiikkasuosituksiin.

Hankkeen tulokset osoittivat, että toimeentulon hankkimista vaikeuttavat esimerkiksi

• kohtuullisen matkan päässä sijaitsevien töiden puute
• pitkät ja kustannuksia aiheuttavat työmatkat
• liian vähäiset tarjolla olevat työtunnit
• yrittäjillä asiakkaiden puute ja heidän maksukykynsä tai -halukkuutensa.

Osin ongelmat ovat erityisiä maaseutualueilla, osin ne kytkeytyvät samoihin työn, toimeentulon ja sosiaaliturvan kysymyksiin kuin kaupungeissa. Tämä osoittaa tarvetta myös poikkihallinnollisille toimenpiteille.

Tulokset osoittavat myös, että palveluiden keskittäminen kauemmas maaseudun asukkaista lisää heidän huoltaan omasta turvallisuudestaan. Asukkaat pelkäävät, että

• sairauskohtauksen yllättäessä tai synnytyksen käynnistyessä he eivät saa apua riittävän nopeasti tai ennätä sairaalaan
• huonokuntoiset tiet estävät pelastuslaitoksen pääsyn perille
• toimimattomat matkapuhelinyhteydet vaikeuttavat avun saamista hätätilanteessa.

Hankkeessa havaittiin, että maaseudun asukkailla on vaikeuksia kokea arjessaan osallisuutta. Etenkin useilla pienituloisilla saattoi olla vaikeuksia saada riittävästi kohtuulliseen ja hyvään elämään tarvittavia aineellisia ja aineettomia resursseja. Useilla asukkailla voi olla vaikeuksia ylläpitää sosiaalisia suhteita, kokea luottamusta sekä kyetä vaikuttamaan omaan elämäänsä ja ympäröivään yhteiskuntaan. Seuraukset ulottuvat siis laajalle inhimilliseen elämään. Näin puutteet ilmenevät:

Terveyspalveluiden ja hoivan saatavuus: Pitkät etäisyydet myös terveyspalveluihin, palvelujen keskittäminen ja heikko julkinen liikenne heikentävät maaseudun asukkaiden mahdollisuuksia hoitaa terveyttään. Erityisesti elämän alku- ja loppupäässä palvelutarve voi olla tiheää. Puutteet lisäävät kokemusta hallinnan menetyksestä. Kokemus siitä, että ”maaseudun ihmiset ja paikat sivuutetaan” palvelupäätöksissä, rapauttaa osallisuuden tunnetta.

Pienituloisen työn arki: Epävarmuus töistä ja työtuloista tuo mukanaan arjen materiaalisia haasteita. Niukka vapaa‑aika (esimerkiksi pienen palkan takia tai siksi, että yrittäjyystulojen saaminen edellyttää erittäin pitkiä työpäiviä) ja terveyshuolten kasaantuminen (esimerkiksi siksi, että terveyttään ei ole varaa hoidattaa) aiheuttavat sosiaalisten suhteiden rapautumista ja irrallisuuden kokemusta, rajoittavat maaseudun työssäkäyvien köyhien osallisuutta ja heikentävät paikallista elinvoimaa.

Kyläturvallisuus: Aktiiviset kylät ovat vahvistaneet arjen turvallisuutta ja yhteisöllistä varautumista (ensiapu, alkusammutus, kyläturvallisuussuunnitelmat), mutta toiminta on hankeriippuvaista ja yhteistyörakenteet suhteessa kuntiin ja hyvinvointialueisiin ovat riittämättömiä. Sen vuoksi kyläturvallisuustoiminta nykyisessä muodossaan ei riitä parantamaan asukkaiden turvallisuuden tunnetta.

Osallisuus syntyy ja murtuu sosiaalisissa suhteissa, palvelujen tuomassa turvassa ja yhteiskunnallisessa osallistumisessa (esim. THL). Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman teemoista HUOMA-hanke tuottaa panoksen erityisesti teemoihin Sujuvan arjen varmistaminen sekä Osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.

HUOMA-hankkeen politiikkasuositukset (suluissa mainittu, mihin Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman teemoihin ehdotus liittyy):

1) Vahvistetaan liikkuvaa ja monikanavaista terveydenhuoltoa maaseudulla (Sujuva arki; Osallisuus ja yhteisöllisyys)

Miksi: Liikkuvat ja digitaaliset palvelut ovat jo parantaneet hoitoon pääsyä, mutta alue‑erot kasvavat, tietoliikenneyhteydet voivat olla maaseudulla heikkotasoisia, eivätkä kaikki asukkaat ole digitaitoisia; maaseudun saavutettavuus tarvitsee lisäpanostuksia.

Mitä tehdään:

Valtionavustusohjelma hyvinvointialueille ja kunnille kiertävien sote‑tiimien (bussi/klinikkabussi) ja etävastaanottoa tukevien kyläpisteiden tuottamiseksi erityisesti

• harvaan asutuille alueille. Kiertävät klinikkapisteet voivat viedä terveyspalveluja kotiin asti tilausperiaatteella.
• Kyläpisteet “digiterveys‑solmuina”: Tehdään yhteistyötä esimerkiksi Leader-ryhmien ja kyläyhdistysten kanssa ja valitaan kyläpisteiksi tiloja, joissa on hyvin toimivat tietoliikenneyhteydet, laitteet ja tietosuoja, jolloin niissä voi käyttää sote-asioihin liittyviä ohjelmistoja.

2) Rahoitetaan “Työssäkäyvien pienituloisten arjen” tukipaketti (Kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen; Sujuva arki)

Miksi: Työssäkäyvien köyhyyttä on torjuttava myös maaseudulla. Tutkimusaineistoissa kestävyys ja kohtuullisuus sekä halu toimia omalla asuinseudulla näkyvät työhön liittyvinä arvoina. Kuitenkin rajoittuneet työmahdollisuudet, epävarmuus toimeentulosta ja terveyshuolten kasautuminen ovat maaseudun pienituloisilla työssäkäyvillä korostuneita; toimet vahvistavat sekä toimeentuloa että terveyttä.

Mitä tehdään:

• Koulutus ja urapolut: osa‑aikatyön yhdistäminen lyhyellä, paikallisten koulutustoimijoiden toteuttamalla koulutuksella saavutettaviin sertifikaatteihin (energiaremontteihin, hoiva‑apuun, digihuoltoon asukkaille ja kylätaloille, lähiruokaan ja matkailuun). Näin mahdollistetaan nopea osaamisen laajentaminen, mikä lisää työmahdollisuuksia, korjaa vajaatyöllisyyttä ja kohentaa paikallista elinvoimaa.
• Investointeja (yksityinen, julkinen, hankerahoitus) paikalliseen ja kestävään työn luomiseen, kuten luontoon ja kulttuuriperintöön perustuviin hyvinvointi- ja matkailuelämyksiin, paikallisen ruuan tuotantoon, jalostukseen ja elintarvikeketjuihin. Investointituella myös tunnistetaan ja brändätään kunkin alueen paikallinen potentiaali, profiloidaan tietyt alueet esim. vihreän matkailun suunnannäyttäjiksi ja tuetaan niiden asukkaita luomaan työtä. Päättäjät ohjataan seuraamaan kehittämisehdotuksia, joita tuottaa esimerkiksi TUUMA27 eli Työn ja yrittäjyyden uudet mahdollisuudet maaseutualueilla -verkostohanke.
• Terveyspalveluita tarjoavat kyläpisteet ja kiertävät tiimit voivat olla monitoimijaisia ja tarjota mahdollisesti myös työllisyys- ja sosiaaliturvaneuvontaa yhteistyössä TE-alueen ja KELAn kanssa, kun mukana on näiden politiikkalohkojen ja ansaintalogiikoiden yhdistämistä ymmärtävä osaaja. Toimeentulon vaihdellessa moni joutuu navigoimaan siiloutuneessa järjestelmässä, jolloin työttömyysturvaan, sosiaalitukiin, yrittämiseen ja verotukseen liittyvää neuvontaa tarvitaan myös, ehkä jopa erityisesti, maaseudulla.

• Etätyösolmut: monikäyttöiset – myös sote-palveluiden ja -neuvonnan tarjonta – kyläpisteet, joissa on sujuvat tietoliikenneyhteydet, voivat toimia coworking-tiloina, jotta ne työntekijät ja freelancerit, joiden työ on ainakin osin paikkariippumatonta, voivat sijoittua maaseudulle, lisätä alueiden elinvoimaa ja ansaita elantoa. Ylläpidetään ja jaetaan tietoa tällaisista kyläpisteistä esim. päättyneen Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustoina -hankkeen etatyotilat.fi-sivustoa hyödyntäen.
• Kuluavustukset työmatkaliikkumiseen siellä, missä julkinen liikenne ei kata työvuoroja (avustettua yksityisautoliikennettä voidaan pilotoida 3–5 alueella myöhemmin skaalaten ja vakiinnuttaen; Leader‑ryhmät koordinoivat). Selvitetään valtion avustuksia myös kimppakyydeillä liikkuville. Otetaan huomioon jo tehdyt ehdotukset, joilla voidaan torjua maaseudun liikenneköyhyyttä (esim. MaaElli-hankkeessakin ehdotettu korotettu työmatkavähennys maaseudulla asuville). Ollaan valppaana sosiaalisen ilmastorahaston suhteen, jotta tunnistetaan pienituloiset ja vajaatyölliset kotitaloudet haavoittuviksi ryhmiksi, jotka tarvitsevat tukea vähäpäästöisessä liikkumisessa.
• Selvitetään, missä julkisen liikenteen vuoroja voitaisiin palauttaa esimerkiksi sillä perusteella, että vuorot palvelisivat sekä työssäkäyntiä että vapaa-ajan harrastuksia ja matkailua. Kannustetaan paikallisia toimijoita, kuten kansalaisjärjestöjä, toimimaan yhteistyössä kuntien kanssa vuoro- tai kutsuliikennettä koskevassa selvittelyssä.
• Arkea ja työkykyä parantavat toimet: Aikapankki palveluihin työssäkäyville pienituloisille – hyödyllinen myös muille. Kyseessä on yhteisöllinen malli, joka voi lisätä demokratiaa ja osallisuutta. Siinä kaikki työ on yhtä arvokasta, joten pienituloinenkin osaaja voi vaihtaa palveluitaan esim. työkykyä ja terveyttä ylläpitävään hierontaan. Palveluseteli terveys- ja hyvinvointipalveluihin työssäkäyville pienituloisille – tämäkin on hyödyllinen myös muille. Hyvinvointialueen tarjoama palveluseteli mahdollistaa nopean ja edullisen pääsyn esim. mielenterveyspalveluihin, mikä ylläpitää työkykyä ja säästää kustannuksia verrattuna hoidon lykkääntymiseen.

3) Tehdään kyläturvallisuudesta pysyvää: “Kylävara” ja varautumisen rahoitus pitkäjänteiseksi (Osallisuus; Sujuva arki; Kokonaisturvallisuus)

Miksi: Kyläturvallisuus on osa kokonaisturvallisuuden ketjua, mutta hankeriippuvuus tekee siitä haavoittuvan. Uusi Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2025 korostaa yksilöitä ja yhteisöjä turvallisuuden avaintoimijoina sekä vastekykyä häiriötilanteissa. Kyläturvallisuutta ei kuitenkaan voi rakentaa vain yksilöiden ja kyläyhteisöjen aktiivisuuden varaan.

Mitä tehdään:

• Haetaan ratkaisua kyläturvallisuuden juurruttamisen resurssointiin:
• Kyläturvallisuussuunnittelu tulee kytkeä tiiviisti kuntien, turvallisuusviranomaisten ja hyvinvointialueiden turvallisuussuunnitteluun. Kunnat ovat tässä avainasemassa. Tuetaan ja kannustetaan kuntia ottamaan kylätason suunnitelmat osaksi kuntien turvallisuussuunnittelua. Kannustetaan kuntia varaamaan resursseja kylätason turvallisuussuunnitelmien ylläpitoon ja päivitykseen.
• Turvataan kuntien resurssein varustetuen (defibrillaattorit, aggregaatit, ensiapu- ja viestintävälineet) sekä kylätason turvallisuuskoulutuksen (ensiapu, alkusammutus, kriisiviestintä; yhteistyö hyvinvointialueiden pelastuslaitosten kanssa) jatkuvuus. Tuetaan kylien omia valmiuksia arjen häiriö- ja kriisitilanteissa vahvistamalla yhteisöllisyyttä ja arjen turvaverkkoja.
• Hyödynnetään Suomen kylät ry:n Kylävara- hankkeen ja Harvaturva-verkoston suosituksia kyläturvallisuuden kehittämisessä. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden arjen turvallisuuden kokemusta ja yhteisöllistä halua varautua, mutta myös määritellä yksittäisten kansalaisten muodostamien paikallisyhteisöjen, kolmannen ja julkisen sektorin roolit ja vastuut.
• Vahvistetaan maaseudun kriittisen infrastruktuurin toimintavarmuutta (tiet, tietoliikenneyhteydet, muu infrastruktuuri), jotta häiriötilanteiden vaikutukset kylissä pienenevät. Samalla vahvistetaan koko Suomen kokonaisturvallisuutta.

4) Otetaan entistä vahvemmin ja vaikuttavammin käyttöön Maaseutuvaikutusten arviointi (MVA) ja yhteiskehittäminen kaikissa palvelujen keskittämispäätöksissä (Sujuva arki; Osallisuus)

Miksi: Tutkimusaineistossa palveluiden etääntyminen heikensi koettua oman elämän hallintaa ja osallisuutta; MVA on eräs maaseutupolitiikan työkaluista ja yhteiskehittäminen yleistyvä toimintakäytäntö, joiden merkitystä tulee vahvistaa ja joiden hyödyntämiseen hyvinvointialueet tulee sitouttaa. Yhteiskehittäminen tuottaa paikallista tietoa, jota voidaan suoraan hyödyntää MVA:ssa ja joka vahvistaa vuorovaikutusta viranomaisten, asukkaiden ja järjestöjen välillä.

Mitä tehdään:

• Osana muuta ennakkovaikutusten arviointiprosessia hyvinvointialueiden on esitettävä MVA, joka mittaa palvelumatkan, kustannusrasituksen (kuljetus, menetetty työaika) ja osallisuusvaikutukset ennen palveluiden keskittämistä.
• Huolehditaan, että palveluverkkosuunnittelun yhteydessä on käyty laaja palaute- ja kuulemisprosessi kyläyhdistysten, muiden paikallisten järjestöjen, yrityskentän ja kuntien edustajien sekä halukkaiden yksittäisten alueen asukkaiden kanssa.
• Tehdään yhteiskehittämisestä pysyvä käytäntö paikallisyhteisöihin vaikuttavia palvelumuutoksia ja tukitoimia suunniteltaessa. Yhteiskehittämiseen otetaan mukaan tilanteesta riippuen maaseudun asukkaat kokemusasiantuntijoina, kuntien, valtionhallinnon ja hyvinvointialueiden edustajat, kansalaisjärjestöt kuten kyläyhdistykset sekä tutkijat ja kehittäjät.
• Käytetään osallistavia menetelmiä (työpajat, digialustat, pilottikokeilut) ehdotusten ja tukimallien suunnittelussa.

5) Mitataan osallisuutta ja hyvinvointia maaseudun palveluissa (Uusi tietotalous; Osallisuus)

Miksi: Tutkimusaineistossa osallisuuden murtuminen näkyy konkreettisina arjen esteinä; esimerkiksi THL:ssä tehty osallisuuden käsitteellinen kehittämistyö tarjoaa käyttökelpoisia mittareita ja periaatteita.

Mitä tehdään:

• Otetaan käyttöön esimerkiksi THL:n osallisuusindikaattorit ja osallisuuden edistämisen periaatteet hyvinvointialueiden ja kuntien tulossopimuksissa, jotta palvelujen keskittämisen ja liikkuvien ratkaisujen vaikutuksia osallisuuteen mitataan systemaattisesti.
• Maaseututoimijat, kuten kansalaisjärjestöt, voivat tuottaa tietoa paikallisista kokemuksista indikaattoreita soveltamalla ja vahvistaa näin vaikuttamistyötään.

Kehittämistoimenpiteiden odotetut vaikutukset ovat seuraavanlaisia:

• Parantunut hoitoon pääsy ja koettu hallinta omasta elämästä lisääntyvät (liikkuvien palveluiden kautta sekä digisolmujen toimiessa terveyspalveluiden ja samalla sosiaalisten kohtaamisten tarjoajana).
• Pienituloisten työssäkäyvien toimeentulo ja osallisuus vahvistuvat ja arjen kustannukset pysyvät kohtuullisina (koulutuspolut, liikkumisen, etätyön ja palvelujärjestelmässä navigoinnin tuki, uudet työmahdollisuudet, terveyspalvelutuki).
• Kylien resilienssi kasvaa ja hankeriippuvuus vähenee (pysyvä rahoitus, varustetuki, koulutus).
• Hallinnollisten toimijoiden yhteistyö paranee ja hallinnolliset siilot vähenevät.
• Tietopohja ja mittarit mahdollistavat paikkaperustaisen kehittämisen.
• Ihmisten mahdollisuudet pysyä maaseudulla ja muuttaa sinne etenevät.

[1] Professori Mikko Jakosen työssäkäyvien köyhyyttä koskeva tutkimus, erityisesti Suomen Kulttuurirahaston rahoittama hanke Työssäkäyvät köyhät jälkiteollisessa hyvinvointiyhteiskunnassa (2022–2025), jossa Hanna-Mari Ikonen on johtanut yhtä työpakettia.

Hankkeen tieteelliset julkaisut:

(arvioitavana korjausten jälkeen, lähetetty 2025) Ikonen, Hanna-Mari, Sireni, Maarit, Kotila, Katariina & Helle, Verna: ‘Countryside is for those who can manage on their own’: Experienced health concerns and accessibility problems undermining social inclusion in rural Finland. Sociologia Ruralis.

(arviointavana korjausten jälkeen, lähetetty 2025) Sireni, Maarit & Kotila, Katariina: Turvallisuuden muotoutuminen ja murtumat kehkeytyvällä maaseudulla. Terra.

Kattilakoski, Mari & Sireni, Maarit (2025). Kyläturvallisuus osana kylätoimintaa ja kokonaisturvallisuuden ketjua. Maaseutututkimus 33 Teema, 133–161.

Helle, Verna & Ikonen, Hanna-Mari (2024). Pienituloiseen työhön liittyvät arkielämän huolet ja osallisuus 2000-luvun maaseudulla. Maaseutututkimus 32: 2, 45–67.

Blogiteksti:

Helle, Verna & Ikonen, Hanna-Mari (2024). Työssäkäyvien pienituloisuus heikentää mahdollisuuksia osallisuuteen maaseudulla. Maaseutupolitiikka-blogi.

Muita hanketta ohjanneita lähteitä:

Isola, A., H. Kaartinen, L. Leemann, R. Lääperi, T. Schneider, S. Valtari & A. Keto­-Tokoi (2017). Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Kattilakoski, M., A. Husberg & H.-M. Kuhmonen (toim.) (2021). Ajassa uudistuva maaseutu: Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2021–2027. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja|2021:12.

Salminen, J., P. Lehtonen, S. Rikala, A.-K. Kuusisto, H. Luoma-Halkola, E. Puumala, L. Sointu, A. Wallin & L. Häikiö (2021). Osallisuuden kehät: Näkökulmia hyvinvoinnin muotoutumiseen. Focus Localis 49: 3, 80–98.

Konsortiohankkeen Jyväskylän yliopiston (hankkeen johto) verkkosivut

Konsortiohankkeen Itä-Suomen yliopiston verkkosivut

Lisätietoja: