Työttömyysturva kannustamaan itsensä työllistämistä

Monialayrittäjyys ja monitoimisuus tarjoavat maaseudulla usein mahdollisuuden niputtaa kausiluontoisia aloja yhteen ympärivuotisiksi kokonaisuuksiksi ja kokoaikaisen toimeentulon lähteeksi.

Uusi yrittäjyys luo kasvua ja työpaikkoja. Työllisyys lisääntyy tuottamalla monipuolisia palveluja maaseudun ulkopuolisille asiakkaille.

nostaa esiin yritys- ja työllistämistukijärjestelmien joustavoittamisen. Itsensä työllistäminen, yritystoiminta, osa-aikayrittäjyys, vapaaehtoistyö ja palkkatyö voivat kulloiseenkin tilanteeseen ja henkilöön soveltuvina yhdistelminä muodostaa ympärivuotisia ja pysyviä työmahdollisuuksia kokoaikaisen toimeentulon lähteeksi.

Työttömyysturvaan muutosehdotuksia

Pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaisen yrittäjyyspaketin toimenpanon osana käynnistyi kesällä 2016 selvitys työttömyysturvajärjestelmän muutostarpeista. Selvityshenkilöiksi nimettiin johtaja Maria Löfgren Akava ry:stä ja työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten Suomen Yrittäjät ry:stä. Tavoitteeksi asetettiin kartoittaa keinoja, joilla kannustetaan itsensä työllistämiseen pää- tai sivutoimisesti, otetaan nykyistä paremmin huomioon työnteon erilaiset muodot sekä kannustetaan siirtymiin yrittäjyyden ja palkkatulon välillä.

Selvityshenkilöiksi esittivät joulukuun puolivälissä 2016 näkemyksensä järjestelmän uudistamiseksi. He esittivät nykyisiin säännöksiin pohjautuvan yhdistelmävakuutuksen käyttöönottoa. Vakuuttamisperiaate, rahoitusperiaate ja -osuudet sekä vakuutettuna olon kestoa ja työssäoloehdon ansaintaa koskevat edellytykset pysyisivät perusteiltaan nykyisinä, mutta työssäoloehdon voisi kerryttää myös yrittäjätoiminnan ja palkkatyön yhdistelmällä.

Selvityshenkilöt esittävät myös, että yritystoiminnan vaikutusta työttömyysturvaoikeuteen kehitetään työnhakijan näkökulmasta kannustavammaksi. Työttömänä aloitettua yritystoimintaa pidettäisiin sivutoimisena ja työttömällä säilyisi oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen ensimmäisen neljän kuukauden ajan. Työttömällä säilyisi velvollisuus ottaa vastaan kokoaikatyötä ja osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin.

Kehittäminen tukee itsensä työllistämistä ja talouskasvua

Tilastokeskuksen arvioiden mukaan viimeisen 15 vuoden aikana itsensä työllistäjien määrä on kasvanut 50 000 henkilöllä. Maaseudun ja koko Suomen menestys sekä talouskasvu tarvitsevat uusia yrityksiä työllisyyden parantamiseksi. Itsensä työllistäminen ilmiönä lisääntyy ja kasvua voidaan tukea työttömyysturvan kehittämisellä.

Tilastokeskuksen arvioiden mukaan viimeisen 15 vuoden aikana itsensä työllistäjien määrä on kasvanut 50 000 henkilöllä.

Maaseudun monialaisen yritystoiminnan ja eri lähteistä rakentuvan kokoaikaisen toimeentulon kasvattamiseksi toivon, että selvityshenkilöiden ehdotukset johtavat nopeasti lainsäädännön muuttamiseen. Muuttunut ja yhä muuttuva työelämä tarvitsee uudistuvaa työttömyysturvajärjestelmää. On yhteiskunnan ja yksilön etu, että palkansaaja voi halutessaan siirtyä joustavasti yrittäjäksi ja päinvastoin.

Selvitys työttömyysturvajärjestelmän muutostarpeista palkkatyön ja perinteisen yrittäjyyden välimaastossa: lue täältä.

  • Valtari, Heidi

    Erityisasiantuntija, Osaaminen ja työllisyys -verkosto (OTE) / Turun yliopiston Brahea-keskus

    Email address: etunimi.sukunimi@utu.fi
    Phone number: +358 (0)40 048 7160

    Maaseudun ja saariston kehittäminen, maaseutu- ja ruokayrittäjyys, maaseudun työvoima- ja osaamiskysymykset, lähiruoka.