Syksyn satoa - pääsihteerin terveiset

Syksyn ensimmäinen Maaseutupolitiikan neuvoston kokous pidettiin lokakuun puolessa välissä. Neuvoston puheenjohtaja, ministeri Jari Leppä totesi avauspuheenvuorossaan syksyn olleen maaseutupolitiikan saralla vilkas.

Maaseutuparlamentti Leppävirralla 1.-3.9. osoittautui menestykseksi. Yli 800 maaseututoimijaa osallistui viikonlopun aikana tapahtumaan. Palautteesta päätellen tapahtumalle toivotaan jatkoa. Lähes 94 % palautteen vastaajista arvioivat osallistuvansa maaseutuparlamenttiin uudelleen.

Aluekehittämisen keskusteluun näkökulmaa

Syksyn poliittisessa keskustelussa on taas kerran noussut esille maaseutu-kaupunki vastakkainasettelu, tällä kertaa osana maakuntauudistusta. Aluekehityksen kokonaiskuvaa on perään kuulutettu ja ministeri kannustikin MANEn jäseniä osallistumaan käynnissä olevaan keskusteluun, tuoden ajankohtaisempaa maaseututietoa ja -näkemystä mukaan siihen.

Huomioita maaseudun digitalisaation edistämisestä

Neuvoston kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua liikenne- ja viestintäministeriön laatimasta luonnosehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätöksestä maaseudun digitalisaation edistämiseksi. Periaatepäätös on tarkoitus viedä valtioneuvostoon hyväksyttäväksi marraskuuna aikana. MANE on jättänyt oman lausuntonsa (lue täältä), missä muun muassa painotetaan tarvetta kattaville ja merkittävästi nopeammille vähintään 100 Mb:n verkkoyhteyksille. Toimivien yhteyksien lisäksi korostetaan myös digiosaamisen kehittämistä.

Esityksiä harvaan asuttujen alueiden mahdollisuuksien edistämiseksi

Valtioneuvosto asetti Harvaan auttujen alueiden parlamentaarisen työryhmän 19.10.2017 (http://mmm.fi/harvaan-asuttujen-alueiden-parlamentaarinen-tyoryhma). Keskustan Anne Kalmarin johdolla lähdetään pohtimaan ratkaisuja alueen elinvoimaisuuden parantamiseksi. Työryhmältä odotetaan konkreettisia toimenpide-ehdotuksia mm. koulutuksen, työllisyyden, palveluiden kuin infran osalta.

Maaseudun mahdollisuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen

Tämän syksyn aikana on selkeästi näkynyt se, että kaikki eivät tunne eivätkä tunnista niitä mahdollisuudet mitä maaseudulla on. Mediassa esitetty maaseutu ruokkii omalta osaltaan mollivoittoista mielikuvaa maaseudusta. Maaseutu mielletään kokonaisuutena, missä ongelmat kasaantuvat. Tässä kuvassa ei erotu Suomen monet menestyvät ja elinvoimaiset maaseutualueet.

Meillä kaikilla maaseudun toimijoilla on vastuu siitä, että Suomen monipuolinen ja monimuotoinen maaseutu tunnetaan ja huomioidaan päätöksenteon kaikilla tasoilla. Meidän tehtävänä on korjata yksipuolisia ja osin vääriä mielikuvia maaseudusta ja nostaa esille keskusteluun mahdollisuuksien maaseutu, osana mahdollisuuksien Suomea.

Energistä syksyn jatkoa!