Suomessakin on demokratiaosaamisessa paljon parannettavaa
Jos aidosti tavoitellaan julkisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta, eliitin vallan ja kansalaisten osallisuuden suhdetta on tarpeen pohtia myös meillä.
Britannian EU-kansanäänestys ja Yhdysvaltain presidentinvaalit antavat aihetta kysyä, mikä on demokratian tila Suomessa.
Vaikka Suomi sijoittuukin kansainvälisissä vertailuissa poikkeuksetta maailman kärkidemokratioiden joukkoon, kehityksen suunta on hälyttävä: äänestysaktiivisuus laskee ja osallistuminen polarisoituu iän, koulutuksen, sosioekonomisen aseman ja asuinpaikan mukaan. Näin tapahtuu, vaikka virallisessa demokratiapolitiikassa kyllä tunnistetaan nämä uhkakuvat ja myös uusia keinoja demokratian vahvistamiseksi kehitetään.
Rovaniemi näyttää esimerkkiä?
Demokratian edistämisen voisi olettaa olevan helppoa Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jossa koulutus- ja tulotasoerot ovat suhteellisen pieniä. Ajankohtainen esimerkki Rovaniemeltä kuitenkin osoittaa, että kansalaisten todellisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamisessa on vielä paljon pohdittavaa.
Rovaniemen kaupunki tunnetaan lähidemokratian kehittäjänä. Aluelautakunnilla on taloudellista päätösvaltaa alueensa palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä, mikä on ollut koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuista.
Yläkemijoella 1990-luvun alussa käynnistyneeseen ja vuonna 2013 koko Rovaniemen maaseutualueelle laajentuneeseen toimintaan ollaan tyytyväisiä. Kun päätöksenteko on lähellä ja paikallistuntemusta hyödynnetään, asukkaat kehittävät omaa aluettaan, ja osallisuus ja yhteisöllisyys vahvistuvat.
Rovaniemen aluelautakuntatoiminnasta on haettu oppia ja esimerkkiä niin kansalliselle tasolle kuin kuntiin eri puolille Suomea.
Aluelautakuntia ollaan kuitenkin nyt lakkauttamassa. Rovaniemen kaupunginhallitus esittää, että kuudesta lautakunnasta ja niiden palveluihin liittyvästä budjettivallasta luovutaan. Tilalle esitetään perustettavaksi kolme toimivallaltaan selvästi kevyempää aluetoimikuntaa. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta tammikuussa 2017.
Vakavia kysymyksiä - onko vastauksia?
Rovaniemen esimerkki nostaa ison joukon kysymyksiä, joihin pitää vastata myös kansallisella tasolla.
Miten saadaan mukaan ne kansalaiset, joiden osallistumisen kynnys on syystä tai toisesta korkea? Uusia osallistumisen tapoja kehitettäessä on pidettävä huoli, ettei niiden avulla vahvisteta vain vahvojen ja jo valmiiksi aktiivisten demokratiaa.
Miten varmistetaan se, etteivät kansalaisten uudet osallistumisen muodot jää kuntien päätöksenteosta ja muusta toiminnasta irralliseksi? Vuorovaikutus on tärkeää, mutta keskustelun tasolle jäävä osallistuminen ei motivoi. Kuntalaisten suora osallistuminen on saatava luonnolliseksi osaksi yhteisten asioiden valmistelua ja päätöksentekoa.
Minkä kokoinen on se alue, yhteisö tai asia, jonka hyväksi kansalaisella on into toimia? Rovaniemellä etäisyydet ovat niin pitkät, että Helsinki ja Tampere mahtuisivat kaupungin rajojen sisään. Asukkaiden näkökulmasta ei tällöin ole yhdentekevää, onko alueita kuusi vai kolme. Jos demokratiaa kehitetään kansalaisen näkökulmasta, on tämä kysymys otettava todesta myös maakuntauudistuksessa.
Entä mitä kansallisella tasolla voidaan tehdä, kun kuntalaki ja oletettavasti myös tuleva maakuntalaki jättävät päätösvallan kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamiskeinojen kehittämisessä kunnille ja maakunnille? Ministeriöiden ja Kuntaliiton olisi vahvistettava selkokielistä viestintää ja tietopohjaa siitä, mitä ihmisten ja kuntien arjessa näistä asioista ajatellaan ja millaisia tiedollisia ja koulutuksellisia tarpeita eri tahoilla on. Uutta tietotaitoa tarvitaan muun muassa osallistuvasta budjetoinnista ja sen kytkemisestä kuntien talouden suunnitteluun. Käytännön demokratiapolitiikka tarvitsee onnistuakseen sekä määrällisesti että laadullisesti parempaa informaatio-ohjausta.
Brexit, Trump, Roxit?
Tämä kärjistävä vertaus ei tee oikeutta Rovaniemelle sen uraauurtavasta työstä suomalaisen lähidemokratian kehittäjänä.
Vertaus nousee väistämättä kuitenkin mieleen, jos aluelautakuntatoiminnasta päätetään luopua. Lapin yliopiston arviointitutkimuksen mukaan kaupungin päätöksentekijöillä ei ole aluelautakunnista riittävästi tietoa, tai vaikka tietoa olisikin, sitä ei hyödynnetä.
Mitä keinoja on jarruttaa Suomessa päätöksentekijöiden todellisuuden ja kansalaisten kokeman arjen etääntymistä?
Kirjoittanut Ritva Pihlaja
Kirjoittaja toimi vuonna 2016 Maaseutupolitiikan neuvoston kumppanuustyön vetäjänä sekä tämän sivuston ylläpitäjänä.
Teksti on julkaistu Lapin Kansassa 23.11.2016.