Maahanmuuttajien osallisuus maaseudulla edistää kielenoppimista

Suomessa maahanmuuton toivottu lopputulos on maahanmuuttaneen onnistunut kotoutuminen ja yhteiskunnallinen osallisuus. Työllistyminen ja kielen oppiminen tukevat prosessia. Kielitaidon, työn ja työllistymisen suhde ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, ja maaseutu kontekstina tuo yhdistelmään omat erityispiirteensä. Mitä maaseudun työnantajien ja asukkaiden kannattaisi tietää?

Suomalainen kotoutumispolitiikka nojaa työllistymiseen ja suomen tai ruotsin kielen taidon saavuttamiseen. Hallitusohjelman mukaisesti näin halutaan turvata taloudellisesti tasavertaisen elämän mahdollisuudet yhteiskunnassa niin oikeuksien kuin velvollisuuksien osalta. Osallisuuden ja kuulumisen kokemus voi kuitenkin syntyä yksilölle myös työelämän ulkopuolella. Huomattavaa on, että kokemus osallisuudesta voi syntyä ennen kielen muodollista oppimista, kuten Minna Intke-Hernandézin väitöstutkimus osoittaa. Osallistuminen, ryhmän jäsenyys ja sosiaalisissa tilanteissa nähdyksi tuleminen on omiaan lisäämään motivaatiota oppia itselle vierasta kieltä sekä rohkeutta käyttää sitä vuorovaikutuksessa paikallisten kanssa. Kielitaidon karttuminen puolestaan edelleen lisää osallistumisen mahdollisuuksia.

Kielen oppimisen mekanismeja on hyvä tuntea ajatellen maaseutua ja maaseudun työpaikkojen erityispiirteitä, kuten toimialarakennetta ja yritysten kokoa. Selvitin joitakin vuosia siten Kielestä kiinni? -hankkeessa kielikoulutuksen tarjontaa ja saatavuutta vapaan sivistystyön oppilaitoksissa Etelä-Pohjanmaalla nimenomaan työssäkäyvien maahanmuuttajien suomen kielen taidon edistämisen näkökulmasta. Joidenkin kuntien kansalaisopistoissa ei tuolloin ollut kielikoulutustarjontaa lainkaan. Kurssien järjestäminen ei ollut, eikä ole, aina taloudellisesti kannattavaa pienten opiskelijamäärien vuoksi, eikä välttämättä edes mahdollista esimerkiksi opettajapulan vuoksi. Opistojen yhteistyössä järjestämät kielikurssit voivat jäädä opiskeluhalukkaille haaveeksi välimatkojen ja kulkemiseen liittyvien haasteiden takia. Voi myös olla, ettei työssäkäyvillä riitä aika tai energia omaehtoiseen kielen opiskeluun vapaa-ajalla.

Kun työpaikoilla tai kunnissa tavoitellaan pitovoimaa muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien suhteen sekä halutaan edesauttaa ja tukea maahanmuuttajien kotoutumista paikalliseen yhteisöön, keinot eivät onneksi lopu muodollisen kielikoulutuksen puutteeseen. Lähinnä tarvitaan totuttujen ajatustapojen haastamista ja toimintatapojen muutosta.

Kielen sosiokulttuurisen oppimisen teoriaan nojaten jokainen yhteisön jäsen on tärkeä kielenoppijalle, ja kielen oppiminen onkin yhteisön, ei yksilön, vastuulla. Jokainen vuorovaikutustilanne on mahdollisuus empatian osoittamiselle, kielen omaksumiselle ja kulttuurienvälisen ymmärryksen lisäämiselle. Niinpä jokainen suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuva työnantaja, kollega, tai naapuri voi kysyä itseltään kieltä vasta opettelevan maahanmuuttajan kohdatessaan, miten voin tukea tämän ihmisen asiaa tässä tilanteessa: tervehdinkö muutoin hiljaisella kadulla, avaanko oven, kun toisella on sangot molemmissa käsissään, tulkkaanko ruokakaupassa sopivan riisilaadun löytämiseksi, autanko selkokielistämään virastosta tullutta kirjettä, vai jotain muuta?

Keinot toisen tukemiseksi vaihtelevat tilanteesta toiseen – samoin kielitaito on dynaaminen taito, jonka riittävyys on tilanteesta kiinni. Sen lisäksi siis, että kielitaito kehittyy ajan myötä harjoittelun tuloksena, kunkin tilanteen kielelliset vaatimukset, kulttuuriset odotukset ja osallistujien asenne ja toiminta vaikuttavat siihen, mikä kulloinkin muodostaa riittävän kielitaidon . Työelämää ajatellen tämä johtaa mahdollisesti mullistavaan ajatukseen: ”täydellisen” kielitaidon odotuksesta on luovuttava. Sen ei varsinkaan tulisi muodostaa kynnyskysymystä rekrytointivaiheessa – ellei kyseessä ole kyseisen kielen asiantuntijatehtävä. Kielen oppiminen ei pääty työsuhteen solmimiseen, päinvastoin: työnantajilla ja työyhteisöillä on käsissään avaimet työntekijän osaamisen tukemiseen, myös paikallisen kielen oppimisen suhteen. Maaseudun asukkaistakin jokainen voi edistää kuntaan ulkomailta muuttaneen kielellistä osallisuutta. Miksi emme tekisi niin?

Kirjoittaja