Kumppanuusyhteiskunta antaa kansalaisille vastuuta ja valtaa
Perinteinen suomalainen tapa vastata julkisen talouden kestävyysvajeeseen on karsia julkisia palveluja. Säästötavoitteisiin voidaan päästä myös etsimällä uusia toimintatapoja. Meilläkin on alettu viljellä keskusteluissa yhä useammin sellaisia termejä kuin kumppanuus, uusi julkinen hallinta ja paikalliset yhteisölliset ratkaisut.
Britannian Big Society
Yksi keskeisimmistä syistä muotiretoriikkaan löytyy Iso-Britannian konservatiivipuolueen viljelemästä Suuri Yhteiskunta (Big Society) –ideologiasta. Brittien julkinen talous on vielä huonommassa jamassa kuin meikäläinen ja siellä ryhdyttiin jo useampi vuosi sitten tietoisesti siirtämään vastuuta yhä enemmän kansalaisten, lähiyhteisöjen ja laajemmin kansalaisyhteiskunnan hartioille.
Suuri Yhteiskunta –ideologia on jakanut mielipiteitä voimakkaasti. Ääripäissä korostetaan sen pyrkimyksiä aktivoida ja turvata yhteisöllisyys, osallisuus ja paikallisdemokratia; toinen laita näkee sen yksioikoisesti hallituksen keinona ulkoistaa kaikki julkiset palvelut kansalaisten itsensä tuotettavaksi.
Tutkijoiden yleinen näkemys on, että Suuri Yhteiskunta on toteutunut kompromissina; takana on ollut niin laskelmoitua julkisten palvelujen ulkoistamista kuin aitoa pyrkimystä kansalaisyhteiskunnan rakentamiseenkin. Suurimpia kunnianhimoja jälkimmäisessä on haitannut rahoituksen puute.
Suomalainen suuri yhteiskunta?
Suuri Yhteiskunta –rakennelma on laittanut jotain kuitenkin liikkeelle. Suomessa julkisen ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö on kirjattu periaatteena moniin ohjelmiin ja strategioihin, mutta konkretian tasolle päästään liian harvoin. Keskustelu jumittuu helposti rakenteisiin.
Toisaalta meillä on jo valmiiksi kylätoiminnan kaltaisia yhteisöllisiä liikkeitä, joissa on paljon elementtejä Suuren Yhteiskunnan ideologiasta eli vastuuta ottavista ja itseorganisoituvista toimijoista.
Tilanne on kuitenkin se, että kansalaisilta odotetaan monenlaista vastuunkantoa. Välineitä tai luottamusta ei sitten enää tarjotakaan. Kansalaistoiminnan julkista tukea on leikattu laajalla rintamalla. Vallan jakoa edustuksellisen demokratian ulkopuolelle pelätään.
Kuntien ja järjestöjen kumppanuutta
Yhteiskunnan poikkileikkaava kumppanuus on kirjattu Sipilän hallitusohjelmaan. Samoin ”kuntalaisille ja lähiyhteisöille on tarjolla lisää omaa vastuuta yhteiskunnan haasteiden ratkaisemisessa”.
Kuntien tehtäväkuva elää sote-uudistuksen myötä. Tamperelaiset kuntatutkijat Arto Haveri ja Jenni Airaksinen ovat nostaneet keskiöön aktiivisen asukkaan ja kunnan roolin erilaisten yhteisöjen alustana.
Järjestäytyneelle kansalaistoiminnalle on siis kaavailtu tehtävää julkisen sektorin kumppanina. Monille järjestöille ja yhdistyksille tämä onkin sopinut mainiosti.
Toisaalta kolmannen sektorin edustaja on myös jäsenistönsä vapaa-aikaan ja harrastusmahdollisuuksiin panostava yhdistys, jota helposti pidetään tässä puhunnassa puuhastelijana. Perinteisellä järjestötoiminnalla on silti arvonsa yhteisöllisyyden ja ennaltaehkäisevän toiminnan tuottajana.
Palveluntuottajaksi lähtevä yhdistys tai järjestö ei pääse helpolla. On epätietoisuutta kolmannen sektorin olemuksesta, pelkoa kilpailun vääristymisestä ja palvelun laadusta, epävarmuutta toiminnan rahoituksesta ja lainsäädännön sekä verottajan suhtautumisesta järjestöjen taloudelliseen toimintaan. Lista on pitkä.
Jalat maassa
Jotta julkisen ja kolmannen sektorin kumppanuudesta häviäisivät perusteettomat olettamukset, tulisi kummankin osapuolen tarpeet ja resurssit asettaa suunnitelmien pohjaksi. Lähtökohdan täytyy olla tasapuolinen ja kummankin osapuolen toiminta-ajatusta kunnioittava.
Hyviä välineitä yhteisymmärryksen löytämiseen ovat olleet teemalliset kumppanuuspöydät ja kuntien yhdistysohjelmat. Oma lukunsa on maaseudun Leader-toiminta, joka on koonnut yhteen jo 20 vuotta kehittämishankkeiden rahoituksesta päättämään yksityisiä, julkisia ja kolmannen sektorin toimijoita. Metodi on ottamassa ensiaskeleita myös kaupungeissa.
Oletettavaa on, että Suomessa on edettävä Suuren Yhteiskunnan suuntaan. Suuret ja ”ilkeät” ongelmat ratkeavat vain yhteistoiminnallisilla ratkaisuilla, kumppanuuspolitiikalla. Hyvinvointitalkoissa tarvitaan kaikkia.
Kirjoittanut Tauno Linkoranta
Teksti on julkaistu Turun Sanomissa 22.3.2016.
Kirjoittaja toimi erityisasiantuntijana Maaseutupolitiikan neuvoston kansalaistoiminnan verkostossa (toiminnassa vuoteen 2017 saakka), jossa yhtenä keskeisenä kehittämiskohteena on kunnan ja kolmannen sektorin kumppanuus. Samaa päämäärää hän tavoittelee myös Varsinais-Suomen Kylät ry:n kyläasiamiehenä sekä harrastuksissaan maskulaisena yhdistysaktiivina.