Kaupunkien ja maaseudun välinen digitaalinen kuilu on syventynyt korona-aikana

Maaseudun infra

Koronapandemia on vajaan kahden viimeisen vuoden aikana nostanut maaseutua parrasvaloihin. Etätyö ja mökkeily ovat voimakkaasti lisääntyneet, ja monipaikkaisuus ilmiönä on noussut uuden tietoisuuden tasolle. Maaseudusta on yhä enemmän alettu puhua paitsi kausittaisen ja vapaa-ajan asumisen paikkana myös potentiaalisena vakituisen asumisen muuttokohteena. Digitalisaatio ja sen yhtenä keskeisenä elementtinä tietoliikenneyhteydet kytkeytyvät vahvasti siihen, miten maaseutualueet – nyt ja tulevaisuudessa – voivat hyödyntää muutosten tuomat mahdollisuudet ja ylipäätään asemoituvat alati muuttuvassa yhteiskunnassa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan digitalisaation yhtä keskeistä elementtiä eli tietoliikenneyhteyksien nopeuksia kaupunki-maaseutu-ulottuvuudella. Tietoliikenneyhteyden nopeuden mittarina käytetään mobiiliyhteyden latausnopeutta. Aineistona analyysissä on käytetty Ooklan nopeustestiaineistoa, jossa jokaisella kvartaalilla on noin 90 000 havaintopistettä ympäri Suomea. Aineistoon liittyy epävarmuuksia, koska sen edustavuutta ei voida arvioida. Aineisto voidaan tulkita näytteenä, josta lasketut tiedot ovat suuntaa antavia arvioita tietoliikenneyhteyksien nopeuksista. Hyödynnämme tarkastelussamme myös paikkatietopohjaisen kaupunki-maaseutu-luokituksen kunnittaiseksi yleistettyä kuntaluokitusta.

Harvaan asutun maaseudun mobiiliyhteyksien latausnopeudet laskevat kesäaikaan

Kuntien välinen kehitys latausnopeuksissa on ollut hyvin erilaista kuntaluokissa vuodesta 2019 lähtien (kuva 1). Eniten mobiiliyhteyksien latausnopeudet ovat kuntaluokista parantuneet kaupungeissa, joissa latausnopeudet ovat yli kaksinkertaistuneet. Toiseksi eniten parannusta on tapahtunut kaupunkien läheisen maaseudun kunnissa, mutta tämänkin kuntaluokan ero keskimääräisessä latausnopeudessa vuoden 2021 kolmannella kvartaalilla oli kaupunkeihin verrattuna lähes puolet pienempi. Ydinmaaseudun kunnissa latausnopeudet ovat parantuneet vuonna 2021, mutta ovat silti olleet huomattavasti kaupunkeja ja jonkin verran kaupunkien läheisen maaseudun kuntia alhaisemmat (kuva 1).

Harvaan asutun maaseudun kunnissa mobiiliyhteyksien latausnopeudet ovat parantuneet vähiten (kuva 1). Latausnopeuksien ero kaupunkien ja harvaan asutun maaseudun kuntien välillä on yli kaksinkertainen. Harvaan asutun maaseudun kuntien keskimääräiset latausnopeudet olivat vuoden 2021 kolmannella kvartaalilla samalla tasolla kuin kaupunkien latausnopeudet kaksi vuotta aiemmin vuonna 2019. 


Kuva 1. Mobiiliyhteyksien keskimääräisten latausnopeuksien muutos kvartaaleittain kuntaluokissa 1/2019–3/2021.

Harvaan asutulle maaseudulle on ainoana kuntaluokkana tunnusomaista suuret vuoden sisäiset kausittaiset vaihtelut latausnopeuksissa (kuva 1). Tämä liittyy kuntaluokassa keskiväkiluvun vuoden sisäiseen suureen kausittaiseen vaihteluun, sillä muutokset keskimääräisissä latausnopeuksissa kvartaalien välillä ovat yhteydessä tilastollisesti merkitsevästi keskiväkiluvun vaihtelun kanssa. Yhteyksien keskimääräiset latausnopeudet laskevat vuoden toisen ja kolmannen kvartaalin aikana kunnassa sitä enemmän, mitä enemmän kunnan keskiväkiluku vaihtelee vuoden aikana. Havainto viittaa tietoliikenneverkkojen mitoituksen tunnistavan huonosti alueita käyttävän väestön vaihtelua. Monipaikkaisuuden huomioiminen muuttaa yleisesti vakituisiin asukkaisiin pohjautuvien väestötilastojen antamaa staattista kuvaa esimerkiksi siten, että keskeisen kausiväestöryhmän eli vapaa-ajan asukkaiden osuus suhteutettuna vakituisten asukkaiden määrään on kuntaluokista selvästi korkein harvaan asutulla maaseudulla.

Kuntien väliset erot ovat suuret mobiiliyhteyksien latausnopeuksissa

Yksittäisten kuntien välillä erot mobiiliyhteyksien latausnopeuksissa ovat huomattavat (kuva 2). Vuoden 2020 viimeisellä kvartaalilla nopein mobiiliyhteyden latausnopeus todettiin Helsingissä, jossa nopeus oli keskimäärin 111,0 Mbit/s. Kaupunkien nopeat yhteysnopeudet näkyvät listauksessa siten, että 30 nopeimmasta kunnasta 21 kuuluu kaupunkien kuntaluokkaan (kuva 2). Muut listalle yltävät maaseutukunnat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta matkailukeskuksia, jonne 5g-yhteydet on rakennettu maaseutualueista ensimmäisenä.

Alhaisin latausnopeus vuoden 2020 neljännellä kvartaalilla, 15,6 Mbit/s, havaittiin Rautavaaralla (kuva 2). Näin ollen ero ”huonoimman” ja ”parhaimman” kunnan välillä oli latausnopeuksissa yli 7-kertainen, mikä kuvaa digitaalisen kuilun syvyyttä kuntien välillä. Tietoliikenneyhteyksien tarjoamat mahdollisuudet kuntien kehitykselle ovat siten hyvin erilaiset. Yhteensä 38 kunnassa mobiiliyhteyksien latausnopeus jäi aineistossa alle nopean yhteyden määrityksen 30 Mbit/s. Näissä maaseutukunnissa asui vuonna vuoden 2020 joulukuussa yhteensä 111 869 asukasta. Myös kuntaluokkien väliset erot havainnollistuvat kuvasta 2, sillä alimman latausnopeuden kunnista kaikki ovat maaseutukuntia.


Kuva 2. Mobiiliyhteyksien latausnopeudeltaan 30 nopeinta ja hitainta kuntaa Suomessa.

Nopeat mobiiliyhteydet ja laajakaistan hyvä saatavuus keskittyvät samoihin kuntiin

Tietoliikenneyhteyksien kehityksen näkökulmasta osalle kunnista on epäsuotuisaa, että kiinteän laajakaistan saatavuus ja mobiiliyhteyksien latausnopeudet ovat yhteydessä toisiinsa tilastollisesti merkitsevästi (kuva 3). Yhteisvaihtelu tarkoittaa, että laajakaistan hyvä saatavuus ja mobiiliyhteyksien korkeat latausnopeudet näyttävät keskittyvän samoihin kuntiin. Epäsuotuisan tilanteesta tekee se, että nopeat mobiiliyhteydet eivät paikkaa puutetta kiinteän laajakaistan saatavuudessa. Siksi tietoliikenneyhteyksien parantamista on jatkettava maaseudulla teknologianeutraalisti. Jos siis digitaalista kuilua alueiden välillä halutaan tasoittaa, on investointeja ja julkista tukea laajakaistarakentamiseen ja mobiiliyhteyksien parantamiseen jatkettava tulevina vuosina.


Kuva 3. Mobiiliyhteyksien latausnopeudet ja kiinteän laajakaista saatavuus kunnissa vuonna 2020. Laajakaistan saatavuus perustuu Traficomin ruutuaineistoon, josta saatavuus on laskettu ruuduilla vakituisesti asuvien ihmisten väestöosuutena koko kunnan vakituisesta väkiluvusta.

Digitaalisen kuilun täyttäminen keskeiseksi tavoitteeksi maaseutupolitiikassa

Havainnot mobiiliyhteyksien latausnopeuksien kuntaluokittaisista ja kunnittaisista eroista osoittavat, että digitaalisella syrjäytymisellä on myös maantieteellinen ulottuvuus, joka Suomessa ilmenee selvästi kaupunki-maaseutu-ulottuvuudella. Analyysimme osoittavat, että digitaalisessa syrjäytymisessä ei ole kyse pelkästään yksilön iästä, terveydentilasta tai sosioekonomisesta asemasta, vaan myös asuinpaikasta. Suurien mobiiliyhteyksien latausnopeuserojen vuoksi asuinpaikalla on merkitystä siinä, millaiset mahdollisuudet alueilla ja niillä asuvilla yksilöillä on hyötyä digitalisaatiosta. Erot tietoliikenneyhteyksien laadussa määrittävätkin merkittävästi, miten maaseudulla voidaan työskennellä tai opiskella paikasta riippumattomasti tai hyödyntää sähköisiä palveluita.

Huolestuttava havainto analyyseissämme on, että maaseutukuntien asema on viime vuosina digitaalisessa yhteiskunnassa heikentynyt, kun maaseutukunnat ovat jääneet jälkeen kaupungeista tietoliikenneyhteyksien kehityksessä. Mobiiliyhteyksien latausnopeudet eikä myöskään kiinteän laajakaistan saatavuus ole kehittynyt maaseutukunnissa yhtä hyvin kuin kaupungeissa. Harvaan asutulla maaseudulla digitaalista kuilua syventää myös keskiväkiluvun voimakas vaihtelu, joka heikentää mobiiliyhteyksien latausnopeuksia erityisesti kesäaikaan, jolloin kausiväestö nostaa huomattavasti harvaan asutun maaseudun väkilukua. Havainnot tietoliikenneyhteyksien kehityksestä korona-aikana johtavat päätelmään, että kuntien keskiväkiluvun vaihtelu tulisi huomioida nykyistä paremmin tietoliikenneyhteyksien, mutta myös muun infrastruktuurin suunnittelussa.

Tietoliikenneyhteyksien rakentamisen näkökulmasta kirjoituksessamme nousi esille myös havainto tietoliikenneyhteysteknologioiden yhteisvaihtelusta. Eri tietoliikenneyhteysmuotojen hyvä saatavuus näyttää keskittyvän samoihin kuntiin, mikä lisää tietoliikenneyhteyksiin liittyvää kuntien välistä eriarvoistumista ja syventää osaltaan digitaalista kuilua. Kiinteän nopean laajakaistan puuttuessa kunnasta puuttuvat usein myös nopeat mobiiliyhteydet.

Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että huonot tietoliikenneyhteydet estävät kunnan elinkeinorakenteen kehitystä ja vahvistavat väestötappioita. Heikkojen tietoliikenneyhteyksien kunnissa tulisi laatia pikaisesti tietoliikennestrategia, koska nämä alueet useimmiten myös hyötyisivät eniten tietoliikenneyhteyksien parantumisesta. Puutteellisesta tietoliikenneinfrasta kärsivien kuntien elinkeinorakenne on usein yksipuolisin, perinteiset palveluverkot harvoja ja palvelut etäällä sekä digitaalisten palvelujen käyttäminen keskimääräistä vähäisempää.

Digitaalinen kuilu vaatii yhteiskunnalta erityistä huomiota, sillä muuten uhkana on digitaalisen syrjäytymisen jatkuminen ja syventyminen kaupunkien ja maaseudun välillä. Maaseudulle tietoliikenneyhteyksien kehitys määrittää pitkälti myös niiden tulevaisuuden suunnan.

Tämä kirjoitus liittyy valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan rahoittamaan hankkeeseen SOMPA (Kestävä ja monipaikkainen Suomi) sekä maa- ja metsätalousministeriön / maaseutupolitiikan neuvoston rahoittamaan hankkeeseen MAASTIETA (Maaseudun kestävyysmurroksen talous – tietotalouden suunnat, vaihtoehdot ja kehittymisen edellytykset).

Kirjoittajat

  • Lehtonen, Olli

    Erikoistutkija ja tutkijatohtori, Luonnonvarakeskus ja Itä-Suomen yliopisto

    Lehtonen toimii erikoistutkijana Luonnonvarakeskuksessa Luonnonvarojen ja maaseudun kehittämisen ryhmässä. Hän on myös tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa. Kiinnostuksen kohteena mm. paikkaperustainen aluekehittäminen.