Hyvä mieli kolmen tilan yhteistyöllä - lähiruokaretkeilyä Pohjois-Savossa

Jäppilän kylässä, keskellä komeaa maalaismaisemaa joukko ylämaankarjaa viettää pellolla leppoista syyspäivää. Samalla paikalle ilmestyy bussilastillinen Maaseutuparlamentin vieraita, jotka osallistuvat Maalaismaisemaa ja lähimyyntipisteitä -retkelle. Retken tarkoituksena on tutustua erilaisiin tuottajiin ja lähimyyntipaikkoihin Leppävirran ja Varkauden lähistöllä.

Hyvätuuli Highland on retkeläisten ensimmäinen tutustumispaikka. Pieksämäellä Jäppilän kylässä on saatu aikaan menestyvä kolmen maatilan yhteistyö. Yrityksessä on mukana kolme jäppiläläistä luomutilaa – Nurkkalan, Honkalan ja Pohjolaisen tilat.

─ Käytännössä jokainen tilallinen on vastuussa toiminnasta yhden viikon ajan ja kaksi viikkoa voi käyttää muuhun, yrittäjä ja tilallinen Esko Rissanen kertoo.

Kolmen tilan tiluksilla vaeltaa ylämaankarjaa, joita on tiloilla yhteensä 130-170 vuodenajasta riippuen. Peltoalaa on yhteensä 170 hehtaaria.

─ Suunnitelmat teemme kuin yhdelle tilalle, mutta tuotot, kulut, riskit ja työt jaetaan tasapuolisesti. Meillä on tehty asiasta yhteistyösopimus, Rissanen jatkaa.

Yrityksellä on vanhassa navetassa Hyvätuuli Highland -suoramyyntimyymälä, jossa myydään tietenkin ylämaankarjan lihaa monissa muodoissa, mutta lisäksi myynnissä on muun muassa paikallisia käsitöitä.

─ Emme enää toimita lihaa muualle, vaan toimimme vain suoramyyntipaikkana. Olemme huomanneet, että se toimii meillä ja olemme vakiinnuttaneet ostajakuntamme.

Esko Rissanen kertoo myös, että tilojen omistajat ovat mukana Ranchising-toiminnassa. Mutta mitä ihmettä se oikein tarkoittaa?

─ Kyse on maatalouden franchising-toiminnasta. Tarjoamme mallia viljelijöille, jotka haluavat parantaa muuten kuin investoimalla rankasti tai laajentamalla.

Rissasen mukaan Hyvätuuliyrittäjyys tarjoaa kilpailukykyiset tuotteet ja valmiin yhteistyökonseptin, jonka avulla pääsee kiinni rennompaan elämään maalla. Ranchising-ajatusta on viety myös ulkomaille. Tällä hetkellä esimerkiksi Etelä-Afrikassa mukana on 35 tilaa.

─ Opastamme sikäläisiä pienviljelijöitä siitä, miten maatilatoimintaa kannattaa pyörittää ja miten tavaraa saadaan markkinoille, Esko Rissanen hymyilee.

Gluteenitonta kaurapuuroa

Päivän aikana retkikunta pääsi tutustumaan myös Suhosfarmille. Maavedellä toimivalla Suhosfarmilla tuotetaan gluteenitonta kauraa, joten maistiaisiksi retkeläiset saivat tietysti herkullista kaurapuuroa.

Kaura tuli Suhosen tilalle sattumien kautta, kun maanviljelijä ja yrittäjä Timo Suhonen kuuli, että gluteenittomalle kauralle olisi tilausta.

─ Sitä ei vain ollut missään tarjolla, mutta ajattelin, että ei tuo voi olla ongelma. Nyt viisi vuotta myöhemmin meillä on tuotanto hyvässä vauhdissa ja kauraa kasvaa 184 hehtaaria ja saamme siitä pian puolet liikevaihdostamme. Pelloilla kasvaa myös perunaa, sipulia ja porkkanaa, Timo Suhonen toteaa.

─ Toki gluteenittoman kauran viljelyssä on omat haasteensa ja tuotekehitystä on tehty paljon. Me esimerkiksi kävelemme joka kesä kahdesti pellot läpi ja tarkistamme, ettei pellolle ole tullut muita viljalajikkeita, Timo Suhonen jatkaa.

Suurimman osan kaurasta nappaa Moilasen Leipomo, uusimpana tilaajana on Real Snacks, joka valmistaa kaurasta sipsejä. Lisäksi tila myy vähittäismyyntipaketteja ympäri Suomen. Nyt myös Saksassa ollaan kiinnostuneita puhtaasta ja gluteenittomasta kaurasta.

Lähiruokaa ja moottorisahoja

Maaseutuparlamenttilaisten retkibussi kurvasi myös Siikamäen suoramyyntihallin pihamaalle. Suoramyyntihalli sijaitsee Varkaudentien varrella, Siikamäellä. Kyläkaupalla myydään kaikkea elintarvikkeista moottorisahaan ja kolmesti viikossa tarjolla on palveleva lihatiski. Kahvila puolestaan tarjoaa kohtaamispaikan sekä kyläläisille että ohikulkijoille.

─ 60 prosenttia asiakkaistamme poikkeaa käymään tieltä. Toki meillä käy paljon kyläläisiä ja mökkiläisiä lähialueilta, toimitusjohtaja Jussi Hentunen kertoo.

Kyläkauppa ja suoramyyntihalli perustettiin tuottajien voimin, kun vanha kyläkauppa lopetti toimintansa vuonna 2014.

─ Kaupasta löytyy yli 60 tuottajan tavaraa aina elintarvikkeista käyttötavaratuotteisiin, Hentunen toteaa.

Nykyinen kauppa toimii osuuskuntaperiaatteella. Osakkaita on yli sata ja osuuksia taas pitkälti yli sata. Osuuksia ovat merkinneet lähinnä Pieksämäkeläiset, mutta jäseniä on myös Varkaudesta ja muun muassa pääkaupunkiseudulta.

Ulla Harju toimii tiedottajana Maaseuturahoitus Hämeessä -viestintähankkeessa: http://www.hameenraitti.fi/

Hyvätuuli Highlandissa on kolmella tilalla yhteensä noin 150 eläintä.