Alueen hyöty ja yhteiskunnan kokonaishyöty ovat sama asia

Näin Kainuussa syntyy yhteiskunnallista yritystoimintaa valmistuen uuteen maakuntaan

Palvelut karkaavat ja maaseutu on pulassa? "Ei käy", todettiin Kainuun Nuotta ry:ssä. Reseptiksi löytyi yhteiskunnallinen yritys toimintamuotona. Samalla saatiin monipuolisesti lähipalveluita kylille asti. Tässä jutussa toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen kertoo uuden toiminnan kehittämisen tarinan.

Vielä tänäkin päivänä Kainuu mainitaan toistuvasti lehtijutuissa esimerkkinä maakunnasta, jota rakennemuutokset ovat puraisseet kaikkein ankarimmin. Alueen kehittämisen suhteen on kuitenkin ryhdytty toimeen jo vuosia sitten. Kaikessa hiljaisuudessa maakunnassa on rakennettu uudenlaisia tekemisen tapoja maaseudun elinvoiman ylläpitämiseksi.

"Yhteiskunnallisen yritystoiminnan lähtökohtana ovat arvot, osaaminen, yhteinen tahtotila, sekä tasa-arvoinen ja vuorovaikutteinen työkulttuuri. Näistä syntyy yhteiskunnallisen yrityksen toiminnalle kestävä pohja."

- Veli-Matti Karppinen toteaa.

Kainuun nuotta on maakunnan kylä-ja asukasyhdistysten sateenvarjo, jonka kautta kylien ja maaseudun taajamien ääni saadaan alueen kehittämisessä kuuluviin. Nuotan toiminnan kirjoa katsottaessa on kattojärjestö käytännössä toimialariippumaton – mukaan mahtuu kyläyhdistysten palvelujen toteuttamista, ympäristön huoltamista, kulttuuriperinnön vaalimista, matkailua, digitaalisia palveluja, monikulttuurisuutta, sosiaalisten yritysten tapaista työllistävää toimintaa, mutta myös sote-lähipalvelujen kehittämistä.

"Paikallisien lähipalvelujen kehittäminen on maaseudun ydinkysymys. Sote- ja maku-uudistukset antavat loistavat mahdollisuudet toteuttaa palvelut uudella tavalla myös maaseudulla. Samalla se on vaaran paikka. Toiminta käynnistyy 2020 ja silloin pitäisi olla pelissä mukana!"

Kainuun Nuotan toiminnanjohtaja Karppinen onkin samoilla linjoilla Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtajan Sami Karhun kanssa siitä, että 2020-luvulla tulemme todennäköisesti näkemään uudenlaisia osuustoimintamuotoisia valtakunnallisia ja alueellisia palveluntarjoajia sote-palveluissa (lue lisää). Työ tätä mallia kohti on jo käynnissä Kainuussa.

Tavoitteena on lopputulos, jossa Kainuun Nuotta toimii laajan palvelukirjon tarjoajana maakunnalle. Kiire on kova, jotta pystytään saamaan uudistusten jälkeistä tilannetta vastaavat puitteet ajoissa pystyyn. Vaikka Karppinen näkee tilanteessa riskejä, samalla kyseessä on myös suuri mahdollisuus. Onnistuessaan uudistukset antavat mahdollisuuden toteuttaa maaseudun lähipalveluja uudella tavalla ja uusin menetelmin:

"Tässä on nyt puolitoista vuotta aikaa saada homma toimimaan. Jos 2020 uudistusten suoma tilaisuus menee ohi, saattaa se olla jopa peruuttamaton tilanne."

Yhteiskunnallisen yrityksen periaatteet ovat Karppisen mukaan hyvin yhteneväiset Suomessa perinteikkään osuuskuntatoiminnan kanssa. Yhteiskunnallinen yritystoiminta voidaan yhdistää esimerkiksi myös ympäristöhoidon tavoitteisiin. Kainuun Nuotassa polkaistiin käyntiin tuottamalla ennen Ely-keskusten maakunnallisesti tuottamia YTY- ympäristöpalveluja sisältäen kulttuuriympäristöjen hoitoa, retkeilyreittien huoltoa ja rakentamista ja vanhojen rakennusten kunnostamista. Toiminnan aloittamiselle oli yksi ehto: palvelut pitää saada yhdeltä luukulta ja rajapintana on Ely:n näkökulmasta vain ja ainoastaan Kainuun Nuotta.

Veli-Matti Karppinen näkee suuria mahdollisuuksia yhteiskunnallisten yritysten soveltamisessa tulevien maakuntien lähipalvelujen toteuttamiseen. Samalla hän muistuttaa, että toimintojen onnistuminen vaativat toimiakseen paikalliset toimijat sekä Kainuun Nuotan kaltaisen maakunnallisen katto-organisaation, joka hoitaa asiat maakunnan kehittäjien kanssa. Yksi syy tähän on yhteiskunnallisten yritysten erityispiirre, joka Karppisen mukaan vaatii uudenlaista tekemisen otetta myös työvoimalta. Liiketoiminta ja palvelun tuottaminen perustuu monialaisuuteen:

"Jos kirvesmies ajaa sen 100 kilometriä paikan päälle ja tekee kirvesmiehen työnsä, niin maaseutuyritysten toiminnassa kirvesmiehen pitäisi harvaan asutulla maaseudulla etäisyyksien vuoksi pystyä toteuttamaan silloin myös se loppusiivous. Tämä vaatii usein uudenlaista asennoitumista omaan tekemiseen."

Karppinen näkee, että yhteiskunnallinen yritys voi toimia vain silloin, kun arvot ja paikallinen yhteisöllisyys ovat tekemisen sydämessä. Kainuun Nuotan näkökulmasta alueen hyöty on toiminnan tavoite. Yhteiskunnallinen yrittäminen on Karppisen näkökulmasta aina verkostomaista toimintaa. Siksi myös liiketaloudellinen osaaminen ja sosiaalinen pääoma ovat erittäin tärkeitä. Samalla työn tekeminen voi toimia myös yrityshautomona ja kasvattaa työntekijöiden valmiuksia mahdollisesti omaan yritystoimintaan tulevaisuudessa.

Kuuntele lisää Veli-Matti Karppisen ajatuksia yhteiskunnallisesta yrittämisestä ja Kainuun Nuotan tarinasta perjantaina 18.5. webinaarissamme klo 9:00 tästä linkistä:

Liity Skype-kokouksee: https://meet.lync.com/minedufi-minedu/eero.koski/TG8WKWNW

Ongelmia liittymisessä? Kokeile Skype Web Appia: linkki

Kainuun Nuotta ry

  • alueellinen kyläyhteisöjen ja maaseututaajamien palvelujen tuottaja Kainuun maakunnan alueella
  • Hanketoteuttaja ja alueellisen yhteistyön koordinaattori
  • viestii, neuvoo ja kehittää alueen palveluja
  • Toteuttaa myös alueen osaamistasoa nostavia hankkeita ja palveluja
  • organisoi yhteydet kansallisen tason alueiden kehittämiseen.
  • Koski, Eero

    Erityisasiantuntija, maaseutupolitiikan Osaaminen- ja työllisyys OTE -verkosto / opetus- ja kulttuuriministeriö

    Phone number: 050 3585 493